Suuri yleisö jäi kieli pitkällä odottamaan raporttia maratonista

Ja suuri yleisö, vituiksihan se meni.

Koko reissusta ei ole kauheasti positiivista sanottavaa. Osaan normaalisti runoilla kuin Runeberg, mutta tästä juoksusta ei vaan irronnut. Ensimmäisestä Gatorade-mukillisesta asti sattui mahaan niin kamalasti, että siinä oli sitten se juoksu. No, tuli ainakin juteltua muiden hitaiden tallustajien kanssa. Aikamoinen antikliimaksi.

Kymmenen viikkoa juoksin, seuraavat kymmenen viikkoa pidin taukoa. Tai no, ei onneksi ehkä ihan... Mutta pari viikkoa olin ihan loppu koulun alkamisen takia, sitten sairastuin, olin kuumeessa viikon, olin vielä pari viikkoa kipeä jne. Toissa viikolla kävin juoksemassa ekaa kertaa maratonin jälkeen. Noin 5-6 km kävelyvauhtia, jaksoin : D

Olen koulun takia Mäntsälässä, ja viime viikolla satuttiin löytämään aivan loistava lenkkireitti. Ihan Keudan vierestä lähtee Haukankierros, n. 5 km lenkki rehellistä maastoa - ei steriiliä kuntobaanaa, vaan juurakoita, kiviä, kallioita ja puunrunkoja. Eka lenkki juostiin kolmen cityjuoksijan voimin, ja jestas, minkä suunnistajan maailma minussa menettikään! Olen luonnostani maastossa kuin Minna Kauppi! Tai ehkä olen vaan riittävän tyhmä juoksemaan kallioisessa maastossa alamäkeen : D Fiksummat himmasivat.

Ekan Haukankierroksen jälkeen riemastuin taas maastojuoksusta täysin. Olen käynyt nyt kahtena peräkkäisenä päivänä juoksemassa kierroksen, ja juoksu tuntuu vaan koko ajan paremmalta ja paremmalta. Maastojuoksu on meditatiivista - maastossa juostessa on mahdotonta keskittyä mihinkään muuhun kuin juoksuun.

Lähtisikö joku hölkkäämään Nuuksioon?

20.8.

Nyt on 20.8.

Olen levännyt, syönyt hiilareita ihan järjettömästi, hakenut juoksunumeron ja valinnut juoksuvaatteet (suunnilleen...). Enää pitää vaan juosta.

14 h kuluttua jännitän Olympiastadionilla. Pitäkää peukkuja!

Viimeistä viikkoa viedään

Huh. Kauhistus. Tässä vaiheessa iskee aina kevyt paniikki, että en ole treenannut tarpeeksi, pitäisiköhän totuttaa jalkoja asfalttiin, pitäisiköhän juosta joku reipas lenkki jne. EI KANNATA. AAAAARGH. Ja koska olen syönyt jo pari viikkoa kuin sika, hiilarimättö ei tässä vaiheessa oikein houkuta.

Olen suunnitellut neljän tunnin jänisten perään lähtemistä, mutta nyt epäilyttää... Juoksuhistoriani on vahva, mutta kaukainen. Viimeksi olen juossut aktiivisesti vuonna 2007 (2008 yritin, mutta ei onnistunut kovin hyvin). Viimeisin neljän tunnin alitukseni on vuodelta 2007. Viimeksi olen juossut maratonin vuonna 2009, ja se oli aivan hirveä kokemus. Ei todellakaan kannata lähteä maratonille, jos ei ole juossut pitkiä lenkkejä pariin vuoteen...

Tämän vuoden "testilenkkivauhdit" rohkaisevat yrittämään neljän tunnin alitusta, mutta idioottikin tajuaa, että vauhtikestävyys on minulla huomattavasti vahvempi kuin peruskestävyys. Aaaargh....

Kävin tänään lönkyttelemässä Ainon kanssa mukavan ~5,5 km lenkin. Tehtiin noin viisi rentoa kiihdytystä, muuten hölkyteltiin rauhallisesti. Oli tarkoitus tehdä vähän lihaskuntoa lenkin jälkeen, mutta ei huvittanut. Maltoin sentään venytellä...

Onpa noloa

Aika paha päivitystauko... Mutta toisaalta tuohon väliin menee vain noin neljä juoksulenkkiä, joista ei ole kauheasti mainittavaa, yksi mehevä flunssa ja yksi paska reissu.

Torstaina tuon porrasjuoksun jälkeen kävin "hölkyttelemässä" 9 km. Oli kaamea helle, enkä ollut syönyt mitään koko aamuna. Oli ihan hirveä lenkki, koko juoksu tuntui ihan kamalalta. Osa juoksun kammottavuudesta saattoi johtua siitäkin, että lenkin jälkeen päälle pamahti ihan kaamea flunssa... Juoksin viisi agilityrataa, mutta hölkkälenkit unohdin suosiolla.

Tiistaina lähdettiin Itävaltaan. Keskiviikkona käveltiin n. 7,5 h vaellus, ja oli ehkä flunssan kannalta vähän huono veto... Torstaina alkoi pahin yskä, joka minulla on koskaan ollut... Junamatka Linzistä Bad Halliin oli ihan kammottava, kun yskänkohtaus vaan kesti ja kesti ja lopulta silmät vuotivat vettä ja hengittäminen oli hankalaa.

Torstaista sunnuntaiaamuun on ajanjakso, jonka mieluiten unohtaisin. Tai no, yskä loppui lauantaina.

Reissun aikana söin ihan järkyttävän määrän suklaata. Minulle järkyttävä määrä suklaata tarkoittaa ehkä vähän muuta kuin "normaaleille ihmisille", voin syödä ihan tuskattomasti ~400 g suklaata putkeen.

Ekalla juoksulenkillä reissun jälkeen taisin käydä joskus keskiviikkona. Lenkki oli muistaakseni 9 km reipastahtinen lenkki keskellä yötä.

Viimeisen pitkän lenkin juoksin lauantaina 7.8. Lenkki oli 23 km "peruspitkis" Paloheinän kautta. Välillä satoi melko lailla kaatamalla. Paloheinässä vastaan alkoi tulla juoksijoita numerolappu rinnassa. Mietin, että eihän tämä ole Paloheinämaratonin reittiä, mutta sitten bongasin PePon hikitossulogon. Masokistin Unelma!! Aloin virnistellä kuin vähä-älyinen - ihan sama, miten huonosti minulla menee, ENPÄ AINAKAAN OLE JUOKSEMASSA MASOKISTIN UNELMAA!!! Kannustin muutamia juoksijoita, bongasin jopa joitain tuttuja naamoja. Hölkkäsin huoltosuoralle ja kysyin PePolaiselta, kuinka moni hullu lähti tänä vuonna matkaan. "36 juoksijaa, 0 hullua". Jatkoin lenkkiä, äkkiä askel oli tosi kevyt. Olin juossut siihen mennessä vain jotain 13-14 km, MasUa juoksevilla oli takana jo 6 h 30 min...

Tällä viikolla olen juossut pari lyhyttä lenkkiä, 6-9 km pyrähdyksiä. Nyt on enää alle viikko Helsinki City Marathoniin... Voi luoja, mihin nämä viikot katosivat. Nyt olisi tarkoitus pitää jalat tuoreina, keskittyä kehonhuoltoon ja miettiä sopivat juoksuvaatteet. Toivottavasti 20.8. olisi viileää ja puolipilvistä, se olisi ihan superhyvä synttärilahja!!

Portaita!

Käytiin eilen juoksemassa Malminkartanon jätemäen portaita. Pääsin aika jillianmaiseen tilaan (JUOKSE!!! ÄLÄ KÄVELE!!!! NO PAIN NO GAIN!!!!!). Juostiin portaat ylös neljästi ja tehtiin kolmella ekalla kierroksella myös lihaskuntoa huipulla (ÄLÄ LEPÄÄ!!! PITÄÄ SATTUA KOKO AJAN!!!!).

Kokeilin huvikseni myös portaiden hyppimistä yhdellä jalalla, ja onhan se vähän vaarallinen laji. Portaita ei vaan VOI hyppiä yhdellä jalalla niin kauan että tukehtuu ja kuolee, koska ennen sitä kompastuu, kaatuu ja kuolee.

Loppuvaiheessa alkoi sataa, eli tuli ihan Suurin Pudottaja -fiilis.

Oltiin sovittu, että viimeisten portaiden jälkeen juostaan vielä viimeistä nyppylää mäkivetoina ylösalas kunnes jompi kumpi alkaa oksentaa, pyörtyy, tai vuotaa verta kaikista ruumiinaukoista. Valmennettavani kuitenkin totesi, että jos laitan sen vielä juoksemaan mäkivetoja, treenistä ei todellakaan jää hyvä fiilis. Juoksin yhden vedon, kysyin, onko sen mieli muuttunut, juoksin toisen, toistin kysymyksen. Valmennettava ei halunnut juosta enää mäkivetoja, joten lähdettiin kävelemään takaisin.

Eilen oli vielä etureidet hieman jumissa lauantain lenkistä, mutta nyt ei ihan rehellisesti tunnu missään. Ehkä valmennettavani on kuitenkin hengeltään vahvempi kuin minä, koska väittäisin olevani paremmassa kunnossa, ja SILTI valmennettava juoksi portaat (lähes) samaa vauhtia kanssani. Ja minä juoksin portaita omasta mielestäni niin kovaa kuin pystyin, eli juoksin niin kauan, että alkoi sattua ja tuntui, ettei jaksa enää yhtään... Ja sitten jatkoin vielä tasanteelle asti. Mutta ehkä olisi pitänyt juosta kovempaa. Porrastreenin kuuluu olla sellaista, että sattuu ja oksettaa ja haluaa lopettaa ja seuraavana päivänä jalat on kipeät.

Häh? Lepopäivä?

Muutama tunti sitten kirjoitin, että tulee kaksi lepopäivää putkeen. Ei mennyt montaa tuntia, ennen kuin löysin itseni lenkkipolulta... En suunnitellut sitä, niin vain kävi!

Sovin serkkuni kanssa, että lähden huomenna hoitamaan Jillian-velvollisuuksiani Malminkartanon jätemäen portaisiin, joten ehkä ajattelin huuhdella lauantain ja sunnuntain maitohapot pois etureisistä ennen uutta happokylpyä. Tai jotain. Ehkä huomenna tulee tehtyä jotain lihaskuntoakin, edellisestä kerrasta on aikaa jo pari viikkoa. Ja lauantain pitkiksellä (voiko muuten 1 h 45 min lenkkiä edes kutsua pitkäksi lenkiksi?) totesin, että vatsa- ja selkälihakset eivät oikein kestä. Ryhti lysähtää ja selkä notkahtaa normaaliakin pahemmalle notkolle.

Hölkkäsin 6 km peruskestävyyshölkkää, taisi olla aika viileä sää, kun ei tullut edes hiki. Aino oli mukana, ja sille tuli vähän kuuma.

Jos olisin ollut juoksemassa kisaa...

Agilityn isot kisat saavat jotenkin aikaan sen, että minun on PAKKO käydä juoksemassa. SM-kisaviikonloppuna juoksin ~25 km (vaikka oli tarkoitus pitää viikonlopun treenit hyvin kevyinä), agirotuviikonloppuna juoksin 28 km lenkin ja nyt MM-karsintaviikonloppuna vedin pohjat: 20 km HYVIN reipasta vauhtia (ja taisi mennä vielä hieman loppua kohti kiihdyttäen).

Oli tarkoitus juosta vähän normaalia pitkisvauhtia reippaammin (eli sellaista vauhtia, ettei tarvitse jarrutella), mutta menikin sitten aika paljon normaalia pitkisvauhtia reippaammin. 20 km meni aikaan 1:45. Viime syksynä juoksin puolimaratonin aikaan 1:54, enkä olisi päässyt kovin paljon kovempaa, vaikka joku olisi juossut kirveen kanssa perässäni. Puolimaraton on 21,1 km (jos joku ei tiennyt : D). Hmm. Jos ehdin juosta tänä vuonna puolimaratonin, taitaa olla aika rikkoa muutaman vuoden takainen ennätys (1:50).

Olen leikkinyt nyt ennustepulauttimilla, ja tuolla 20 km ajalla ne ennustavat maratonille ajaksi noin 3:50. On kuitenkin selvää, että vauhtikestävyyteni on huomattavasti parempi kuin peruskestävyyteni (jo kympin aika on suhteettoman hyvä puolimaratonaikaan verrattuna), eli tuollaisen ajan tavoitteleminen veisi minut raatobussiin (onko HCM:llä raatobussia?). Olisikohan alle 4 h kuitenkin mahdollinen?

Viime viikon saldo:
Ma: lepo
Ti: lepo (agilitytreenit kolmen koiran kanssa)
Ke: 9 km kevyt vauhtileikittely
To: lepo (agilitytreenit kolmen koiran kanssa)
Pe: 9 km rento vauhtikestävyys (5:33 min/km) + 2,3 km verryttelyt
La: 20 km hulluttelua (5:15 min/km)
Su: lepo (agilitytreenit neljän koiran kanssa)

Yhteensä 40 km (alle tavoitteen, hups).

O ou, neljä lepopäivää! Ja nytkin on tullut jo kaksi lepopäivää putkeen!

Oivoi, tästä tämä alamäki alkoi

Innostuin agilitysta, ja HETI alkoi päivitykset laahata (jäi yksi lenkkiraportti väliin), JA tajusin, etten laskenut yhteenvetoakaan viime viikosta. Voihan kuppa.

Maanantaina ja tiistaina lepäilin (maanantaina olin agikisoissa töissä ja tiistaina kävin treenaamassa kolmen koiran kanssa), keskiviikkona juoksin kevyen vauhtileikittelyn. Torstaina söin kuin sika - tai jos ihan rehellisiä ollaan, olen syönyt koko viikon kuin sika. Ennen keskiviikon lenkkiä söin 330 g suklaata. Hups.

Tänään juoksin 9 km rennon reippaasti, loppua kohti kiihdyttäen (ja verryttelyt 1,3 km lenkin alussa ja 1 km lopussa). Oli tarkoitus testata, millaista vauhtia jaksaisin ehkä maratonilla juosta, mutta... En oikein usko, että jaksaisin tuota vauhtia koko maratonia. Ei ollut erityisen hengästynyt, saati sitten tuskainen olo, mutta meno tuntui ihan juoksulta. 9 km meni tasan 50 minuuttiin, eli kilometrivauhti oli 5:33 min/km. Maraton menisi tuolla vauhdilla aikaan 3:54 (ja risat). Maratonennätykseni on 3:55. En ehkä yritä juosta maratonilla viiden ja puolen minuutin kilometrejä : D

Viime viikon saldo:
Ma: 7,2 km hölkkä + kävely (+ lihaskunto)
Ti: 9 km vauhtileikittely
Ke: 6 km peruskestävyys
To: lepo
Pe: 7 km vauhtikestävyys + 4 km verryttelyt
La: lepo
Su: 28 km
Yhteensä 61,2 km.

Pisin lenkki vuosiin

Olen alkanut pohtia, että minulla saattaa olla pieni vaateongelma. Jos 20.8. on hellettä, mitä minä puen päälleni??? Olen juossut tänä kesänä shortseissa ja puolipitkissä trikoissa, mutta eiliselle pitkikselle ei voinut oikein harkita kumpaakaan: trikoot olisi aika tyhmä veto hellesäässä, ja shortsit taas... Ei olisi kiva havahtua Paloheinässä siihen, että sisäreidet on hiertyneet vereslihalle, enkä voi juosta enää askeltakaan. Vastaus ongelmaan on sinänsä yksinkertainen, eihän tuossa tilanteessa ole muita vaihtoehtoja kuin lyhyet trikoot, MUTTA. On hankala keksiä vartalotyypilleni epäsopivampaa vaatetta kuin lyhyet trikoot (etenkin jos ne trikoot on ostettu "kilo tai pari" sitten, köh). Lahkeet pusertavat läskit somasti tiimalasimuotoon, eli lahkeiden puristuksesta vapaat reisiläskit lepattavat vallattomasti tuulessa (fläpätifläpätifläpfläp). Sitä visuaalista ihmettä on vaikea kuvata sanallisesti, joten piirsin kuvan tilanteesta (ja hyvässä blogissa on kuulemma riittävästi kuvia, tässä ei ole ollut koskaan yhtäkään).

Tulipa lähes fotorealistinen kuva. Tuostahan puuttuu vain arvet, mustelmat ja selluliitti.











Kävin eilen siis vähän lönkyttelemässä.

Hölkkäsin ensin joenvartta pitkin Suutarilaan ja sieltä Haltialaan ja edelleen Paloheinään. En todellakaan ole hellejuoksija, joten eilinen sää oli aika rankka (~25 astetta ja paahtava auringonpaiste, ei juurikaan tuullut). Juoksu itsessään tuntui sujuvan hyvin, mutta jo jossain 6 km kohdalla alkoi tuntua siltä, että oli ehkä virhe lähteä ilman aurinkorasvaa... Hiki valui virtanaan, ja naama oli ihan kirkkaanpunainen.

Haltialan kartanolla oli onneksi joku puutarhaletkusysteemi, joten pystyin pesemään naamani ja hikiset käpäläni, eli olemus raikastui ihan perustasolle taas hetkeksi.

Minulla oli mukana reilu puoli litraa urheilujuomaa. Sanoohan sen järkikin, ettei puoli litraa riitä kolmen tunnin lenkillä... Join niin säästeliäästi, että kun ehdin Paloheinän ulkoilumajalle, minulla oli vielä vajaa pullollinen juomaa (mukana oli kolme noin 1,8 dl pulloa). Olin siis ihan lievässä nestehukassa... Haaveilin kylmästä vedestä ja katselin jopa ojia arvioivasti, mutta jopa ojat oli ihan kuivia.

Lopulta hoipertelin majan ovelle, mutta eihän ulkoilumaja ole auki sunnuntai-iltana kahdeksalta... Suunnilleen itkua tuhertaen lähdin jatkamaan hölkkää, mutta riemukseni huomasin puutarhaletkun tyngän majan seinässä. Kun tyngästä valuva vesi oli silmämääräisesti arvioituna puhdasta, valutin pari kertaa pullon täyteen ja join. En viitsinyt kuitenkaan ihan litroittain ruveta juomaan, koska sitten olisi alkanut oksettaa, joten täytin tyhjät pullot, pesin kädet ja naaman ja jatkoin matkaa.

Siinä Haltialan paahtavalla suoralla alkoi olla taas tuskaisen kuuma, joten ruiskutin yhden pullollisen vettä naamalleni ja jatkoin matkaa läähättäen ja naamaani vessapaperilla pyyhkien (vessapaperille on näköjään käyttöä joka lenkillä). Tolleria ulkoiluttanut salskea nuorimies virnisteli.

"Perusreitille" (eli vanhan kunnon ysin reitille) ehtiessä etureidet alkoivat olla jo melko juntturassa, joten venyttelin niitä pikaisesti. Taakse vilkaistessani huomasin kuitenkin, että takanani juoksi nainen. NAISET EI MINUA OHITA!! Lähdin lyllertämään, mutta se nainen juoksi minusta ohi hymyillen leveästi. Ei normaali ihminen hymyile juostessa kuin Naantalin aurinko, joten olin ihan varma, että se siinä hymyää omahyväisenä, kun juoksi puuskuttavasta pullukasta ohi. Ajattelin juosta sen kiinni ja kampata sen, mutta sitten vilkaisin sitä arvioivasti ja totesin, että sillä ei ole pullovyötä. SE EI SIIS OLE PITKÄLLÄ LENKILLÄ. Varmaan jotain vitosta vaan juoksee, ressukka... Ehkä minunkin naamallani on omahyväinen hymy aina, kun hölkkään jonkun rupukuntoisen ohi.

Tällä kertaa minulla oli kellokin mukana, koska halusin olla varma, ettei lenkki lipsahda ylipitkäksi, eli yli kolmen tunnin. Yli kolme tuntia on ylipitkä, ja ylipitkiltä lenkeiltä palautuminen kestää liian kauan, joten lopetin hölkän tasan kolmen tunnin kohdalla (tunnollinen kun olen). Siihen mennessä kilometrejä oli kertynyt 28. Palkinnoksi sain reilut puoli litraa lakritsijäätelöä ja desin lakritsikastiketta. En venytellyt, varmaan kaikki lihakset olisi revähtäneet.

"The difference between a jogger and a runner is an entry blank"

Ilmoittauduin vihdoin Helsinki City Marathonille! Ihanaa, mahtavaa, loistavaa! Toivottavasti 20.8. on puolipilvistä ja +17 astetta!

Kävin eilen juoksemassa 7 km rennon reippaasti (ja yhteensä 4 km verryttelyjä, eli yhteensä 11 km). Oli ihan huikean hienoa! En ymmärrä, miksi en juokse useammin rennon reippaita, vaan vk-lenkitkin on yleensä lyhyitä ja enemmänkin kovia kuin reippaita. Rennon reipas on "luontevin" juoksuvauhti: ei tarvitse jarrutella (että syke pysyy varmasti alhaalla), mutta ei tarvitse myöskään ponnistella vauhdin ylläpitämiseksi.

Juoksin gasellimaisen notkeasti, eikä reidetkään hinkanneet häiritsevästi yhteen, vaikka minulla oli juniorijalkapalloilijashortsit.

Osa lenkin nautinnollisuudesta menee varmaan "onnistuneen tankkauksen" piikkiin: sen revähdyksen jälkeen ilmoitin itselleni, että juoksija saa syödä mitä vain, ja eilen valmistauduin lenkkiä varten syömällä puoli litraa jäätelöä.

...ja sitten taas vaihteeksi KEVYTTÄ HÖLKKÄÄ

Ainolle ehti tulla sen verran monta peräkkäistä juoksulenkkipäivää, että eilen jätin sen suosiolla kotiin, vaikka ohjelmassa olikin vaan 6 km hitaasti. Sain siis juosta ihan yksin! Aino taitaa olla taas aika hyvä lenkkikaveri, koska lenkki ei tuntunut yhtään erilaiselta kuin Ainon kanssa juostut lenkit (ei siis tarvitse "raahata koiraa perässä" tai tsempata jatkuvasti, vaan Aino on juossut koko ajan edelläni).

Oli jotenkin vähän jäykkää, ehkä ne tosi huonot venyttelyt kostautuvat nyt... Mutta en vaan uskalla venytellä nyt yhtä hyvin kuin aiemmin, eikä venyttely ole yhtä rentoa ja nautinnollista, kun kyttään vaan, että ei kai missään napsahda mikään.

Tänään onkin sitten lepopäivä. Voisi vaikka yrittää verrytellä vähän ja venytellä OIKEIN KUNNOLLA.

Ja hei muuten, vatsalihakset on edelleen ihan TAPPOKIPEÄT : D Ihan loistavaa. Niillä ulkoilureittien vatsalihaspenkeillä saa näköjään sellaisen rasituksen, että jopa tämä minun sixpackini (köh, twopackini oikeastaan) kipeytyy!

Vihdoin muutakin kuin kevyttä hölkkää!

Kun jalka ei suuttunut Paloheinän mäelle kiipeämisestä, päätin, että jalan on aika palata arkeen. Eilen kävin siis juoksemassa 9 km vauhtileikittelyn (n. 2 km verryttelyjä alussa ja lopussa, kiihdytykset siis noin 5 km matkalla).

Juoksin Ainon kanssa kilpaa (Ainon ensimmäinen kovempi lenkki sairasloman jälkeen...): käskin Ainon paikoilleen seisomaan, lähdin kiihdyttämään, ja kun minulla oli noin puolitoista lyhtypylväänväliä (tai kaksi) etumatkaa (ja vauhti siis melko lailla maksimissa), vapautin Ainon. Kun Aino sai minut kiinni, "sain luvan" jarruttaa. Normaalisti näytän kiihdytyksissä ihan umpihullulta - kädet vatkaa, jalat heiluu miten sattuu, ja silmät pullistuu päästä. Nyt yritin keskittyä juoksuteknikkaan ja siihen, että paketti pysyisi suunnilleen kasassa. Ihan kuin olisin jopa päässyt vähän tavallista nopeammin!

Vasta viimeisessä kiihdytyksessä (kohtalaisen jyrkkään ylämäkeen) tajusin, ettei ehkä kannattaisi tehdä mäkivetoja heti pohjerevähdyksen jälkeen... Mutta jos pohje ei poksahtanut täysivauhtisesta juoksusta ylämäkeen, ehkä uskallan juosta pitkän lenkin jo tällä viikolla. Yritän vaan pitää vähintään kaksi lepopäivää per viikko...

Maanantain lihaskuntotreeni taisi kyllä olla vuoden tehokkain lihaskuntotreeni - jo eilen kiihdytyksissä kyljissä tuntui mukava kipu, ja tänä aamuna kylki- ja vatsalihakset oli niin kipeät, että sängystä nouseminen oli hieman hankalaa.

Haussa Bob tai Jillian

Rupesin serkkuni Jillianiksi. Hauskaa : D Tänään käytiin lenkillä, kierrettiin MasU-kierros neljästi (tiedoksi niille ressukoille, jotka eivät ole vielä juosseet MasUa: MasU-kierros on noin 1,8 km) ja tehtiin kierrosten välissä lihaskuntoa (lähinnä vatsoja ja selkiä, kummankaan lihaskunto ei riittänyt leuanvetoihin...). Kaksi ekaa kierrosta mentiin periaatteella yksi lyhtypylväänväli hölkkää + kaksi kävelyä, ja kaksi viimeistä 2 lyhtypylväänväliä hölkkää + 2 kävelyä.

Aino oli mukana. Aino puri serkkuani pari kertaa lahkeesta. Tai no, aika monta kertaa. Aino on edelleen aika innoissaan kaikesta, mihin liittyy liikkuminen.

Lenkin lopuksi juostiin vielä Paloheinän mäen päälle, ja jopa kiihdytin viimeisessä nousussa, eikä pohje suuttunut!

Ei minullakaan taida mennä kovin hyvin: laskeskelin, että 4x1,8=8,4. Ei muuten ole.

Jos joku tahtoo ruveta personal trainerikseni, ANTAA PALAA VAAN! Jillian-tyyppi on ehkä vähän parempi kuin Bob-tyyppi, en halua ymmärrystä, vaan piiskaamista ja henkistä väkivaltaa. Jos jalka revähtää, sitten p*****e punnerretaan, eikä syödä karkkia. Haluaisin jonkun, joka karjuu ja käskee jatkamaan, vaikka silmissä pimenee.

Viime viikon saldo oli niin surullinen, että unohdin näköjään laskea viikkokilometrit.

Ma: 9 km vauhtileikittely
Ti: 6 km palauttava (ja jalan reväytys)
Ke: Eläimellistä mättöä
To: Lisää eläimellistä mättöä
Pe: Paluu todellisuuteen
La: 6 km HYVIN HIDASTA (+ lihaskunto)
Su: 6 km YHTÄ HIDASTA

Jos pinnistän ja keskityn, saan saldoksi 27 km. No, tavoitteenahan minulla on 42 km/viikko, eli ei tuosta tavoitteesta kovin paljon jääty...

I gave up jogging because my thighs kept rubbing together and setting my pantyhose on fire

Joo, jännää kirjoitella noista 6 km hölkistä : D Eilen taas 6 km peruslönköttelypk:ta, ja Ainolle taas kaksi uimalenkkiä ja kolme reipastahtista vetoa ylämäkeen (Ainolle siis vedotkin, minä vaan hölkkäsin kevyesti, huoh...).

Lenkin jälkeen samat kevyet venytykset.

Paitsi että hei, onhan jokin uutta (tai vanhaa...)! Reidet hinkkaa yhteen! Vaaka näyttää edelleen 2 kg enemmän kuin ennen revähdystä, eli joko minulla on tosi sitkeää turvotusta tai sitten tuli oikeasti vähän fläsää. Tosi kiva, eihän sitä ollutkaan vielä riittävästi. Varsinkaan sisäreisissä.

Piti sitten testata, kestääkö jalka

Jalka revähti tiistaina. Keskiviikkona sain kaverilta kyydin Tammiston Lidliin (käytiin Lidlissä! Vantaalla! Vähän kuin kulttuurireissulla Korsossa!), ja ostin IHAN SIKANA mättöä. Ja kun minä sanon, että ihan sikana, myös tarkoitan sitä. Kaksi jotain suklaataskua (siis jotain voitaikinaa ja suklaamössöä), kaksi suklaalevyä (mansikkavalkosuklaata ja kookossuklaata), paketillisen jugurttitäytteisiä suklaapatukoita (200 g), paketillisen (350 g muistaakseni) jotain marsin tapaisia pikkupatukoita, patonkia ja pizzaa. Kyllä, minua harmitti aika kovasti se jalan revähdys. SÖIN TUON KAIKEN KAHDESSA PÄIVÄSSÄ. KYLLÄ!!

Olen ihan lievästi turvoksissa, jalatkin näyttivät eilen tosi oudoilta. En tiedä, olenko elefanttitautinen helteen ja mättämisen takia, vai oliko lihakset ihan totaalitukossa kaikesta hiilarista, mutta pohjelihakset oli PYÖREÄT. Pohkeenihan ovat aivan valtavat, enkä nyt harrasta mitään naismaista "iik kun jalkani ovat paksut" -hapatusta, nämä ON valtavat. Pohkeiden muoto on harvinaisen maskuliininen, pohkeet ovat siis ihan kulmikkaat (serkkuni kommentoi kerran, että näytän korkokengissä ihan drag queenilta). Eilen pohkeetkin oli pyöreät. Ja jalat oli niin tukossa, että alkoi jo epäilyttää, että osa kivusta johtuu vaan siitä, että jalat on niin tönkkönä.

Otin tuon parin päivän ajan tulehduskipulääkettä kunnon annoksen yöksi - anti-inflammatorinen vaikutus oli tervetullut, kivunpoisto ei niinkään. Jos jalkaan ei satu yhtään, rasitan sitä ihan normaalisti, joten jalka sai oikein mielellään olla juuri sen verran kipeä, mitä se oikeasti oli.

Tänään piti sitten testata, kestääkö se jalka yhtään juoksua. Käytiin lönkyttelemässä Ainon kanssa ehkä noin 6,5 km. Pysähdeltiin totuttuun tapaan parin kilometrin välein, jotta Aino pääsi uimaan. Jalkaan ei sattunut koko lenkin aikana yhtään! Aika outoa. Venyttelin tosi kevyesti, en uskaltanut räsäyttää jalkaa ihan kunnolla tohjoksi, joten ei ole samanlainen mahtava olo kuin yleensä lenkin jälkeen, mutta pohje tuntuu oikeasti paremmalta. Ehkä jo se, että jalat eivät ole enää ällöttävän turvoksissa, auttaa pohkeen parantumista...

Eihän tuolla surkealla kampuralla uskalla mitään kunnon lenkkejä juosta, ennen kuin kaikki kipu on loppunut. Hölkötellään siis noita kuuden kilometrin lenkkejä, kunnes jalkaa uskaltaa taas esim. venytellä...

Ruumis on henkeä heikompi

Eilen hölkkäsin Ainon kanssa hyvin kevyen lenkin, hölkättiin taas uittopaikalta toiselle, ja uittopaikoilla vietettiin noin viiden minuutin tauot (Aino ui, minä heittelin keppiä). Koiralenkit on aika harvoin mitään potentiaalisia runner's high -lenkkejä... Eilinenkin oli peruslönköttelyä, jonka aikana tuli hymyiltyä aika paljon koiran idioottimaiselle riemulle. On se vaan vähään tyytyväinen...

Juoksulenkin jälkeen nappasin muut koirat mukaan ja käytiin vielä vajaan tunnin hitaalla kävelyllä. Kävelyn jälkeen kävin suihkussa ja söin iltapalaa ja rupesin sitten venyttelemään.

Venyttelen "tärkeimmät" lihakset aina kunnolla, eli pohkeet ja etureidet 3x30 s molemmille puolille. Toka venytys oikealle pohkeelle ei tuntunut oikein missään, joten vaihdoin jalan asentoa hieman ja naps. Tuntui sellainen tympeä, vaimea napsahdus. Pohkeessa revähti jokin. KIVA. Kävin kaivelemassa pakastinta, olisiko minulla jotain pohkeeseen sidottavaa, mutta en löytänyt mitään sopivaa. Jatkoin sitten venyttelyä, sitä pohjetta en yllättäen enää venytellyt...

Myös vanha tuttu pakara on taas kipeänä. Se revähti pahasti keväällä 2002 tai 2003 ja on ollut siitä asti ajoittain kipeänä (mutta vain silloin, kun olen treenannut enemmän tai vähemmän aktiivisesti). Siihen ei (ainakaan vielä) satu juostessa tai istuessa, mutta takareiden venytyksissä, kun paino on oikean istuinluun varassa, sattuu aika ikävästi.

Tänä aamuna taivuttelin nilkkaa edestakaisin heti herättyäni, ja jep, on se pohje revähtänyt... Aamukävely (noin 200 m...) koirien kanssa onnistui melkein ilman kipuja, mutta ylämäkeen käveleminen kiristää pohjetta kipeästi.

Jotenkin veemäistä, että pohje revähtää kesken ihan normaalin venytyksen. Revähtäisi edes jonkun raa'an vetotreenin lopussa, jotta voisin kierähtää miehekkäästi karjaisten nurin... Mutta ei, keskellä yötä tuntuu kevyt napsahdus. No, toivotaan, että revähdys on tosi lievä, ja pystyn taas päivän, parin kuluttua juoksemaan. Jos universumi vie minulta nyt juoksunkin, olen TODELLA vihainen.

Taisi olla liian hyvää musiikkia, kun ei ole otsikkoakaan valmiina

Juoksublogini on paljon parempi kuin koirablogini. Tämä ei ole mielipide, tämä on fakta. Veikkaisin, että siihen on kolme syytä:
1) juokseminen on tällä hetkellä mukavampaa kuin koiratouhut
2) en ole saanut puhua juoksusta riittävästi suunnilleen ikinä, joten sanottavaa riittää
3) juostessa on paljon aikaa ajatella kaikenlaista, eli myös sitä, mitä voi kirjoittaa blogiin; agilitytreeneissä ei oikein ajatella epäoleellisuuksia (tai jos ajattelee, kannattaa lähteä kotiin...)

Mutta tänään ei oikein ole mitään nasevaa sanottavaa. Juoksin 9 km vauhtileikittelyä, joka oli tänään ihan aitoa vauhtileikittelyä, eikä hampaat irvessä raastamista. Kiihdytyksiä taisi tulla 8? Vasta pari viimeistä kiihdytystä sai lihaksiin mukavan poltteen, kun kiihdytys päättyi ylämäkeen. Muuten koko lenkki oli mukavan rento.

Tai no, kyllähän minä tänäänkin hämmästelin ihmisten lenkkipukeutumista. Yhdellä hölkkääjällä (naisella tietysti) oli capripituiset collegehousut ja TAKKI! HEEEEI! Ei minua ihmisten kesäpukeutuminen muuten kiinnosta, mutta eikö ihmisille tule kuuma? Kai ihmiset haluaa nauttia juoksemisesta? Voiko juoksemisesta nauttia, jos on parinkymmenen asteen lämmössä TAKKI PÄÄLLÄ? Vastaan tuli tasan yksi nainen, joka oli yhtä kevyesti pukeutunut kuin minä (eli shortsit ja toppi, ei siis mitään kovin hurjaa ja perverssiä). Teki ihan mieli nostaa peukut pystyyn.

Viisaus ei asu meissä

Ainon kunnonkohotus on alkanut, Aino pääsi siis tänään mukaan hölkkälenkille. Jos Eetua saa tsempata juoksulenkillä, Ainoa ei ainakaan yhtään tarvinnut kannustaa... Aino oli aika piristävää seuraa. En tiedä, voiko lenkkiä laskea varsinaiseksi kuntoiluksi, hölkkäsin parin kilometrin pätkiä uintipaikalta toiselle ja heittelin uintipaikoilla Ainolle keppiä. Lenkki menee ehkä maksimissaan kategoriaan "itsensä liikuttelua ilman apuvälineitä", mutta hyvänä palautteluna se ainakin toimi. Lenkin saldo tänään siis 6 km.

Mutta sittenpä päästään tämän viikon saldoon...

Ma: 9 km vauhtileikittely (+ 20 km pyörällä)
Ti: 6 km hidas
Ke: 5,5 km vk + 4,1 km verryttelyt + lihaskunto
To: 8,5 km pk (+ 20 km pyörällä)
Pe: LEPO
La: 24,5 km
Su: 6 km hidas

Yhteensä 63,6 km. OHHOH. Viikon treenit voi tiivistää helposti: EI JÄRJEN HIVENTÄKÄÄN. Näin sitä aloitetaan maratontreeni kolmen vuoden hyvin vähäisten juoksentelujen jälkeen! Mutta tuosta perjantain lepopäivästä voi sentään olla tyytyväinen!

Olisi kyllä aika ihanaa, jos minulla olisi valmentaja. Jos minä juoksen omien fiilisten mukaan, tulos on tämä.

Vähän enemmän kuin yhden pisaran sadetta

Valmistauduin tämän päivän pitkään lenkkiin aika hyvin. Pidin eilen lepopäivän, kävin vain kävelemässä koirien kanssa parin tunnin metsälenkin. Kävely on muuten oikein oivallinen kehonhuoltolaji, mutta kahden tunnin kävely vetää jalat pahemmin juntturaan kuin tunnin kova lenkki... Katsoin eilen säätiedotukset, tosin vain sateen osalta, ja iltapäivälle luvattiin tihkusadetta (sitä kai yksi pisara tarkoittaa?).

Keittelin vielä aamulla kaurapuuroa (kestävyysurheilijan herkkua!) ja katsoin säätiedotukset uudelleen. Edelleen luvattiin pientä tihkua, ja sääkin oli niin harmaa, että päätin laittaa pitkähihaisen paidan ja puolipitkät trikoot. Sateen varalta laitoin piilarit (pisaroiden pyyhkiminen linsseistä tasoittaa parhaankin endorfiinihumalan...).

NONIIN. Olisi ehkä kannattanut katsoa myös lämpötila... Pitkähihainen paita oli liikaa, vaikka juoksin niin hitaasti, että rollaattorimummotkin olisivat menneet ohi (onneksi mummut olivat jääneet kotiin). Ei ollut tuskaisen kuuma, mutta oli sellainen nihkeän lämmin sää. Sitä sadettakin saatiin odotella... Vähän ennen Paloheinän ulkoilumajaa sitten rysähti. Taivas repesi, ja alkoi tulla vettä melko lailla kaatamalla. Pyöräilijä, joka oli juuri mennyt ohitseni, piti sadetta sillan alla. "Enhän minä sokerista ole", myhäilin ja juoksin ohi. "MUTTA MP3-SOITTIMENI ON!" Piti sitten pysähtyä seuraavan sillan alle. Sillan alla oli minua hieman vanhempi rouva odottelemassa sateen laantumista. Vaihdettiin siinä muutama sana, rouvakin oli kuulemma juossut nuorena maratoneja.

Minun nuoruudessani kesät olivat kesiä, talvet olivat talvia, ja Helsingissä ei ollut hyttysiä. NO NYT ON. Ne riivatut inisijät hyökkäsivät kimppuuni välittömästi. Aikani niitä läiskittyäni käärin mp3-soittimen vessapaperiin (ja toivoin, että en tarvitse sitä enää lenkin aikana), laitoin soittimen pullovyön taskuun ja totesin rouvalle, että sade taitaa tässä tilanteessa olla pienempi paha kuin hyttyset.

Sade laantui vasta, kun olin siinä Haltialan tappotylsällä suoralla, joten ihan hyvä, etten jäänyt odottelemaan... Kehä ykkösen kohdalla alkoi sataa uudelleen, ja siinä vaiheessa en enää edes harkinnut sillan alla seisoskelua. Päätin vaan, voittamaton kun olen, juosta vielä ihan pikkukierroksen. Lenkin saldoksi tuli 24,5 km. Jalat kestivät muuten hyvin, mutta tosi pahasti vinoilla teillä, kun jalka laskeutui vinoon (vähän kuin olisi tosi massiivinen ylipronaatio), polvea vähän juili. Pitää vaan hakata lisää kilometrejä ennen maratonia...

When the feeling's right I'm gonna run all night

Minulla on menossa kuherruskuukausi juoksuharrastuksen kanssa. Tämä ei voi jatkua loputtomiin... Tänään alkoi heti ensimmäisen sadan metrin aikana harmittaa, että pennut pitää käyttää pissalla ja kakalla ennen keskiyötä - olisi tehnyt mieli lähteä juoksemaan pitkää lenkkiä, kun juoksu tuntui niin tajuttoman hyvältä. Askel oli kevyt, kaikki soittimesta tuleva musiikki oli juuri sopivaa, sää oli aivan taivaallinen (tihkusadetta, puuskittaista tuulta), lippis pysyi yllättäen päässä, ja tunsin itseni ihan juoksijaksi. Oli tarkoitus juosta 6 km, mutta kapinoin sen verran, että juoksin 2,5 km ylimääräistä (eli 8,5 km, Noora ei kuulemma jaksa harrastaa yhteenlaskua). Ei tuo pituuden puolesta ehkä ihan täysin palauttavasta lenkistä käynyt, mutta ei tullut pahemmin hiki... Huomenna on PAKKO pitää lepopäivä, nyt on tullut jo kuusi juoksupäivää putkeen. Lauantaina sitten pitkis!

Varmaan se, että olen ruvennut vihdoin venyttelemään KUNNOLLA aina lenkin jälkeen, on edesauttanut juoksuhurmion kehittymistä. Jalat ovat heti lenkin alussa kimmoisat, eikä jalkojen lämpenemiseen mene puolta tuntia. Vaikka en oikeastaan yhtään tykkää venyttelystä, olen jäänyt siihen nyt vähän koukkuun... Parasta on se, että nyt venytyksiä voi kohdistaa jo muuallekin kuin pohkeisiin :D Pohkeeni ovat tainneet olla aika erinomaisen jumissa.

Juuri tällä hetkellä on aivan voittamaton olo. Melkein tekisi mieli harkita MasUlle lähtemistä sitten taas joskus... Mutta vaan melkein.

Ei riemulla rajaa

Hilipatihei. Tuli käytyä lenkillä. Olipa taas mukavaa. 9,6 km, josta 5,5 km "reippaasti", eli niin, että viimeiset 100 m meni suunnilleen verta oksentaen. En tiedä, teenkö jotain väärin "reippailla" lenkeillä, koska kyllä minulla aina pullistuu silmät päästä viimeisen kilometrin aikana. Mutta olisi niin tylsää juosta hitaammin! Kyllä joskus pitää tuntea vähän tuskaa!

Pitäisi ehkä joskus ottaa aikaa joltain "reippaalta" lenkiltä, että tietäisin, onko se "silmät pullistuu päästä" -vauhti jotain 6 min/km-luokkaa...

Ihmisten lenkkipukeutuminen jaksaa kyllä ihmetyttää minua. Eikö ihmisille tule järjettömän kuuma niissä pitkissä trikoissa ja pitkähihaisissa paidoissa? Hulluimmilla on takitkin päällä. Itsehän siis vedän alushousujen kokoisissa shortseissa ja hyvin ohuessa (suunnilleen läpinäkyvässä) t-paidassa. Pärjää helteelläkin. Ehkä muut kunnioittaa muiden ihmisten silmiä? Minä en.

Ai niin, väänsin vähän lihaskuntoakin. Ehkä sitten joskus ei enää ihmisten silmiin satu, kun juoksen läpinäkyvässä paidassani vastaan.

Ylipäällikön kanssa lenkillä

Päätin lähteä Ylipäällikön kanssa suhdetta rakentamaan. Kahdenkeskistä aikaa koiran kanssa nääs. Ja koska Ylipäällikkö rakastaa juoksua yli kaiken, mikä olisikaan juoksulenkkiä parempi tapa viettää aikaa yhdessä?

Poikamaisen kesätukan paljastama vähemmän poikamainen kesävartalo saattoi myös olla osasyynä.

Koska Ylipäällikkö on käynyt juoksulenkillä viimeksi suunnilleen tammikuussa, ja minäkin yritän harrastaa järjenkäyttöä kilometrikeräilyssä, juostiin vain vanha kunnon kutonen. Ylipäällikkö juoksi ihan järkyttävän reippaasti, ravasi ja laukkasi lähes koko matkan edelläni ja jäi vain pari kertaa taakseni pissataukojen takia. Juttelin tosin mukavia koko lenkin ajan ja heittelin nappuloita välillä (noin 200 m välein) palkinnoksi hienosta juoksutahdista.

Ehkä Ylipäällikkökin voisi käydä pari kertaa viikossa hölkkäämässä, JOS juostaisiin vain noita minilenkkejä JA käytäisiin juoksemassa niin myöhään, että voin huoletta höpötellä mukavia koko lenkin ajan. Ehkä Ylipäällikkö ei siinä tapauksessa menisi pöydän alle piiloon nähdessään juoksukengät ja valjaat...

Juoksee supien kanssa

Näköjään agility aiheuttaa minulle nykyään aivan suunnatonta ahdistusta: SM-kisojen aikana piti juosta yli 25 km, ja tänään koulutusryhmän möllikisojen jälkeen oli pakko lähteä lenkille.

Matkaan lähdin joskus yhdentoista aikoihin, ja oli niin ihanan viileää, ettei pitkähihainen juoksupaita ollut yhtään liioittelua. Väitän lenkkiä vauhtileikittelyksi, mutta todellisuudessa kiihdytykset menivät ajoittain ehkä vähän raaston puolelle. Ulkoilureiteillä ei ollut ruuhkaa, ei tarvinnut väistellä koirankusettajia, mutta pari kertaa piti vähän jarrutella kesken kiihdytyksen: kerran tien yli juoksi kettu, kerran kaksi supikoiraa(?). Juoksin reilut 9 km, kiihdytyksiä taisi tulla ehkä 6-8.

Pitäisi ehkä ruveta tyhjentämään piilarivalikoimaa - perushölkässä silmälasit on ok, mutta juostessa lasit pomppivat liikaa.

Ai niin, pyöräilin tänään hallille ja takaisin, kilometrejä kertyi yhteensä kai noin 20. Yllättävää, että juoksu tuntui noinkin mukavalta jo pari tuntia pyöräilyn jälkeen... Voisi joskus oikein tehdä yhdistelmätreenin, ettei sitten Kuopiossa tarvitsisi niin järkyttyä siitä, miten kaamealta juoksu tuntuu.

Jos jalat tahtovat juosta, mikä minä olen niitä kieltämään?

(Voi kettu nyt sentään. Mikä tässä bloggerissa on vikana? Wanha parjattu vuodatus ei KOSKAAN hävitä tekstejä tätä tahtia. Vähän veikkaisin, että olen joutunut kirjoittamaan joka ikisen postauksen vähintään kaksi kertaa. Enkä jostain syystä pysty kommentoimaan postauksia lainkaan...)

Tämän viikon piti olla kevyt viikko, ja tämän päivän piti olla lepopäivä. Jostain kumman syystä koin kuitenkin kevyttä ärtymystä, ja kun minua ärsyttää, haluan juosta. Tai syödä, mutta ehdin jo syödäkin niin paljon, etten jaksanut enempää.

Kun minua ärsytti edelleen yhdeksältä ja halusin EDELLEEN juoksemaan (vaikka satoikin), päätin luovuttaa ja laittaa lenkkarit jalkaan. Irrottelin ja laitoin oikein piilaritkin, ettei varmasti alkaisi kaduttaa sateessa juokseminen. Hölkkäsin oikein kevyttä vauhtia vanhan kunnon perusvitosen (joka onkin muuten oikeastaan vanha kunnon peruskutonen), ja AIJJAI, että tekikin hyvää. Mieli on puhdas, jalat likaiset (kuraa, kuraa, kuraa!).

"Kevyen" viikon yhteenveto:

Ma: lepo
Ti: 12 km pk + lihaskunto
Ke: 7,5 km kova + 2,5 km verryttelyt
To: 50 min kevyttä hölkkää maastossa + 20 min siirtymiset
Pe: lihaskunto
La: 19,5 km
Su: 6 km hidas

Jos oletetaan, että torstaina tuli lönkyteltyä vaikka 10 km, viikon saldoksi tulee noin 57,5 km. Ei mene kevyen viikon määritelmään mitenkään... Joskus vaan vähän lähtee käsistä.

Tämänkin idean toteuttamiseen meni vain noin viisi vuotta

Kun muutin Helsinkiin, aloin tietysti heti tutkia mahdollisia lenkkireittejä. Yksi mielenkiintoinen vaihtoehto oli lenkki Vanhankaupunginselän ympäri, ja kävin jopa kerran kiertämässä lenkin pyörällä, mutta en jostain syystä koskaan käynyt "villeinä juoksuvuosinani" juoksemassa lenkkiä.

Koska elän nykyään villisti ja vaarallisesti, päätin reilu viikko sitten juosta lenkin vihdoin. Valmistauduin mittaamalla lenkin. Tulokseksi sain noin 16 km, eli kierros sopisi hyvin lyhyeksi pitkäksi lenkiksi (onpa aika terävästi ilmaistu...).

Alkumatkan maltoin hölkätä riittävän rennosti, mutta sitten karvanoppahumppa vei mukanaan (pitäisi ehkä ladata soittimeen jotain HÖLKKÄÄN sopivaa musiikkia), ja juoksin ehkä vähän turhan reippaasti. Ajattelin, että koska lenkki on noinkin lyhyt, sen voi huoletta juosta rentoa vauhtia. Loppumatkasta jalkoja alkoi kuitenkin vähän väsyttää (joten piti valita vielä reippaampaa humppaa, koska loppua kohti hidastuva vauhti on merkki huonosta kunnosta), ja kun pääsin kotiin, kello oli yllättävän paljon. Piti sitten mitata matka uudestaan, ja hupsista, sehän olikin 19,5 km.

Oli kyllä kohtalaisen nälkä, kun pääsin kotiin. Oletteko koskaan kokeilleet höylätä voita juustohöylällä ruisleivän päälle?

PS. Miksiköhän olen näin lihava?

16.6. ja aloitteleva metsäläinen

Aijjai, heti alkoi päivitykset laahata, kun koira rampautui.

Eilen käytiin siis metsässä hölkällä. Tällä kertaa reittivalinta oli kesy, lähinnä latupohjia ja pari lyhyttä pätkää oikeaa polkua. Koko lenkki kesti noin 70 min (mukana siis siirtyminen Viikkiin ja takaisin). "Lyhyeksi, palauttavaksi hölkäksi" lenkki oli vähän liian pitkä, mutta terapeuttinen maalaisympäristö helli jalkoja Kehä I -juoksun jälkeen.

Ajattelin päräyttää juoksuohjelmaan kaksi uutta "erikoislenkkiä" (ne normaalit erikoislenkithän on tietysti pitkis ja reipas): yksi lenkki maastossa ja yksi asfaltilla. Asfalttilenkki saa aikaan henkistä kasvua (onko mitään yhtä tympeää kuin hölkkä autotien laidassa?) ja maastossa voi palautua asfalttilenkin kärsimyksistä. Tämähän tarkoittaa siis sitä, etten voi juosta "perusvitostani" enää lainkaan, jos en rupea juoksemaan viittä kertaa viikossa. HMM. No, eihän minulla ole mitään tärkeämpääkään tekemistä!

Kick assphalt

Kick assphalt -paita voisi olla aika ihana.

Oltiin tänään sukuloimassa, ja oli tarkoitus juosta kotiin Paloheinän kautta. Leppoisa vauhti, kiva reitti jne. No, sattuneesta syystä juostiinkin Kehä I:n vieressä koko matka. Eikä juostu leppoisaa vauhtia... Saldona siis 7,5 km kova + 2,5 km loppuverryttely (alkuverryttely jäi tekemättä, hups).

Positiivista lenkissä oli se, että tulipa ainakin juostua kerrankin asfaltilla. Juoksen AINA hiekalla, ja Helsinki City Marathonilla jalat saisi mielellään kestää sen 42 km asfalttia... Mutta toisaalta parasta, mitä voin ottaa lähtöviivalle mukaan, on terveet jalat - jalat kannattaa rikkoa vasta kisassa!

Mahani kestää näköjään yllättävän paljon: juuri ennen lähtöä söin makaronilaatikkoa, pari palaa pizzaa, suklaatuutin ja mansikkarahkaa. Maha tietysti turposi juostessa suunnilleen Afrikan kokoiseksi, eikä hengittäminen ollut aina kovin helppoa, mutta silti. Minulla on selvästi jotain lahjoja pitkiin ultrakisoihin...

14.6. ja treenipäiväkirja alkaa

Rakas treenipäiväkirja, saan jo tänään kirjoittaa ensimmäisen merkinnän.

Lönkyttelin Jürgen Hoffmannin kanssa Viikissä. Ulkoilukartan mukaan kilometrejä kertyi noin 12, todellisuudessa siihen päälle tulee vielä pieni määrä löytöretkeilyä (ulkoilukartta ei tunne polkuja). Lönkyttelyyn kulunutta aikaa en tiedä tai haluakaan tietää, siitä tulisi vain paha mieli.

Loppumatkasta Jyräystä alkoi hieman väsyttää ja janottaa, mutta muuten lenkki oli oikein rentoa menoa. Jännää, että heti, kun koira alkaa uuvahtaa, omakin meno alkaa tyssätä (sen takia Eetun kanssa juokseminen varmaan onkin niin raskasta, Eetu kun uuvahtaa heti, kun valjaat laitetaan päälle...).

Alkoi oikeasti ihmetyttää, miksen KOSKAAN juokse Viikissä. Juoksen AINA niitä samoja lenkkejä, perusvitosta ja perusysiä (joten tämän vuoden lenkitkin on olleet lähinnä vitosta ja ysiä). Naureskelin viime viikolla, että elän nykyään villisti, kun juoksen vakiolenkkejä VÄÄRÄÄN SUUNTAAN! Viikissähän olisi paljon polkuja, ja maastojuoksu olisi hyvää kehonhuoltoa. Metsään haluan siis mennä nyt!

Tänään riemastuin myös tekemään lihaskuntoa. Minulla on ollut jumppapallo aika monta vuotta, mutta se hankittiin Eetun lihashuoltoa varten... Lihaskunto on siinä mielessä valitettavan hyvä, etten saanut ainakaan viime viikon lihaskuntotreeneissä lihaksia kipeiksi (puuttuu siis se "onpa ainakin tullut tehtyä jotain" -olo). Pitäisi siis keksiä jotain uusia liikkeitä... Haluan vatsalihakset kipeiksi!

Juoksijapoikaa laulattaa

Päätin sitten aloittaa kymmenen viikon juoksublogin (ja muutama tunti vuodatus-blogin perustamisen jälkeen siirryin bloggeriin tappelemaan, koska ulkoasutaistelu ei onnistunut). Oikeastaanhan nimi "Kymmenen viikkoa" on hieman epätarkka, koska aikaa on ALLE 10 viikkoa. Näiden vajaan kymmenen viikon aikana ehtii ehkä juosta noin 45 lenkkiä. Olen juossut vuosina 2009-2011 yhteensä ehkä 45 lenkkiä. Lähtötaso on siis kova...

Otsikkokuvaan valitsin vuoden 2005 Helsinki City Marathonin valkoisimmat jalat. Nuo minun säärenihän hohtavat pimeässä!

Itseäni lainaten: "Tarttis olla paremmassa kunnossa ja ruikuttaa vähemmän..."