Käytiin eilen juoksemassa Malminkartanon jätemäen portaita. Pääsin aika jillianmaiseen tilaan (JUOKSE!!! ÄLÄ KÄVELE!!!! NO PAIN NO GAIN!!!!!). Juostiin portaat ylös neljästi ja tehtiin kolmella ekalla kierroksella myös lihaskuntoa huipulla (ÄLÄ LEPÄÄ!!! PITÄÄ SATTUA KOKO AJAN!!!!).
Kokeilin huvikseni myös portaiden hyppimistä yhdellä jalalla, ja onhan se vähän vaarallinen laji. Portaita ei vaan VOI hyppiä yhdellä jalalla niin kauan että tukehtuu ja kuolee, koska ennen sitä kompastuu, kaatuu ja kuolee.
Loppuvaiheessa alkoi sataa, eli tuli ihan Suurin Pudottaja -fiilis.
Oltiin sovittu, että viimeisten portaiden jälkeen juostaan vielä viimeistä nyppylää mäkivetoina ylösalas kunnes jompi kumpi alkaa oksentaa, pyörtyy, tai vuotaa verta kaikista ruumiinaukoista. Valmennettavani kuitenkin totesi, että jos laitan sen vielä juoksemaan mäkivetoja, treenistä ei todellakaan jää hyvä fiilis. Juoksin yhden vedon, kysyin, onko sen mieli muuttunut, juoksin toisen, toistin kysymyksen. Valmennettava ei halunnut juosta enää mäkivetoja, joten lähdettiin kävelemään takaisin.
Eilen oli vielä etureidet hieman jumissa lauantain lenkistä, mutta nyt ei ihan rehellisesti tunnu missään. Ehkä valmennettavani on kuitenkin hengeltään vahvempi kuin minä, koska väittäisin olevani paremmassa kunnossa, ja SILTI valmennettava juoksi portaat (lähes) samaa vauhtia kanssani. Ja minä juoksin portaita omasta mielestäni niin kovaa kuin pystyin, eli juoksin niin kauan, että alkoi sattua ja tuntui, ettei jaksa enää yhtään... Ja sitten jatkoin vielä tasanteelle asti. Mutta ehkä olisi pitänyt juosta kovempaa. Porrastreenin kuuluu olla sellaista, että sattuu ja oksettaa ja haluaa lopettaa ja seuraavana päivänä jalat on kipeät.
keskiviikko 20. heinäkuuta 2011
maanantai 18. heinäkuuta 2011
Häh? Lepopäivä?
Muutama tunti sitten kirjoitin, että tulee kaksi lepopäivää putkeen. Ei mennyt montaa tuntia, ennen kuin löysin itseni lenkkipolulta... En suunnitellut sitä, niin vain kävi!
Sovin serkkuni kanssa, että lähden huomenna hoitamaan Jillian-velvollisuuksiani Malminkartanon jätemäen portaisiin, joten ehkä ajattelin huuhdella lauantain ja sunnuntain maitohapot pois etureisistä ennen uutta happokylpyä. Tai jotain. Ehkä huomenna tulee tehtyä jotain lihaskuntoakin, edellisestä kerrasta on aikaa jo pari viikkoa. Ja lauantain pitkiksellä (voiko muuten 1 h 45 min lenkkiä edes kutsua pitkäksi lenkiksi?) totesin, että vatsa- ja selkälihakset eivät oikein kestä. Ryhti lysähtää ja selkä notkahtaa normaaliakin pahemmalle notkolle.
Hölkkäsin 6 km peruskestävyyshölkkää, taisi olla aika viileä sää, kun ei tullut edes hiki. Aino oli mukana, ja sille tuli vähän kuuma.
Sovin serkkuni kanssa, että lähden huomenna hoitamaan Jillian-velvollisuuksiani Malminkartanon jätemäen portaisiin, joten ehkä ajattelin huuhdella lauantain ja sunnuntain maitohapot pois etureisistä ennen uutta happokylpyä. Tai jotain. Ehkä huomenna tulee tehtyä jotain lihaskuntoakin, edellisestä kerrasta on aikaa jo pari viikkoa. Ja lauantain pitkiksellä (voiko muuten 1 h 45 min lenkkiä edes kutsua pitkäksi lenkiksi?) totesin, että vatsa- ja selkälihakset eivät oikein kestä. Ryhti lysähtää ja selkä notkahtaa normaaliakin pahemmalle notkolle.
Hölkkäsin 6 km peruskestävyyshölkkää, taisi olla aika viileä sää, kun ei tullut edes hiki. Aino oli mukana, ja sille tuli vähän kuuma.
Jos olisin ollut juoksemassa kisaa...
Agilityn isot kisat saavat jotenkin aikaan sen, että minun on PAKKO käydä juoksemassa. SM-kisaviikonloppuna juoksin ~25 km (vaikka oli tarkoitus pitää viikonlopun treenit hyvin kevyinä), agirotuviikonloppuna juoksin 28 km lenkin ja nyt MM-karsintaviikonloppuna vedin pohjat: 20 km HYVIN reipasta vauhtia (ja taisi mennä vielä hieman loppua kohti kiihdyttäen).
Oli tarkoitus juosta vähän normaalia pitkisvauhtia reippaammin (eli sellaista vauhtia, ettei tarvitse jarrutella), mutta menikin sitten aika paljon normaalia pitkisvauhtia reippaammin. 20 km meni aikaan 1:45. Viime syksynä juoksin puolimaratonin aikaan 1:54, enkä olisi päässyt kovin paljon kovempaa, vaikka joku olisi juossut kirveen kanssa perässäni. Puolimaraton on 21,1 km (jos joku ei tiennyt : D). Hmm. Jos ehdin juosta tänä vuonna puolimaratonin, taitaa olla aika rikkoa muutaman vuoden takainen ennätys (1:50).
Olen leikkinyt nyt ennustepulauttimilla, ja tuolla 20 km ajalla ne ennustavat maratonille ajaksi noin 3:50. On kuitenkin selvää, että vauhtikestävyyteni on huomattavasti parempi kuin peruskestävyyteni (jo kympin aika on suhteettoman hyvä puolimaratonaikaan verrattuna), eli tuollaisen ajan tavoitteleminen veisi minut raatobussiin (onko HCM:llä raatobussia?). Olisikohan alle 4 h kuitenkin mahdollinen?
Viime viikon saldo:
Ma: lepo
Ti: lepo (agilitytreenit kolmen koiran kanssa)
Ke: 9 km kevyt vauhtileikittely
To: lepo (agilitytreenit kolmen koiran kanssa)
Pe: 9 km rento vauhtikestävyys (5:33 min/km) + 2,3 km verryttelyt
La: 20 km hulluttelua (5:15 min/km)
Su: lepo (agilitytreenit neljän koiran kanssa)
Yhteensä 40 km (alle tavoitteen, hups).
O ou, neljä lepopäivää! Ja nytkin on tullut jo kaksi lepopäivää putkeen!
Oli tarkoitus juosta vähän normaalia pitkisvauhtia reippaammin (eli sellaista vauhtia, ettei tarvitse jarrutella), mutta menikin sitten aika paljon normaalia pitkisvauhtia reippaammin. 20 km meni aikaan 1:45. Viime syksynä juoksin puolimaratonin aikaan 1:54, enkä olisi päässyt kovin paljon kovempaa, vaikka joku olisi juossut kirveen kanssa perässäni. Puolimaraton on 21,1 km (jos joku ei tiennyt : D). Hmm. Jos ehdin juosta tänä vuonna puolimaratonin, taitaa olla aika rikkoa muutaman vuoden takainen ennätys (1:50).
Olen leikkinyt nyt ennustepulauttimilla, ja tuolla 20 km ajalla ne ennustavat maratonille ajaksi noin 3:50. On kuitenkin selvää, että vauhtikestävyyteni on huomattavasti parempi kuin peruskestävyyteni (jo kympin aika on suhteettoman hyvä puolimaratonaikaan verrattuna), eli tuollaisen ajan tavoitteleminen veisi minut raatobussiin (onko HCM:llä raatobussia?). Olisikohan alle 4 h kuitenkin mahdollinen?
Viime viikon saldo:
Ma: lepo
Ti: lepo (agilitytreenit kolmen koiran kanssa)
Ke: 9 km kevyt vauhtileikittely
To: lepo (agilitytreenit kolmen koiran kanssa)
Pe: 9 km rento vauhtikestävyys (5:33 min/km) + 2,3 km verryttelyt
La: 20 km hulluttelua (5:15 min/km)
Su: lepo (agilitytreenit neljän koiran kanssa)
Yhteensä 40 km (alle tavoitteen, hups).
O ou, neljä lepopäivää! Ja nytkin on tullut jo kaksi lepopäivää putkeen!
perjantai 15. heinäkuuta 2011
Oivoi, tästä tämä alamäki alkoi
Innostuin agilitysta, ja HETI alkoi päivitykset laahata (jäi yksi lenkkiraportti väliin), JA tajusin, etten laskenut yhteenvetoakaan viime viikosta. Voihan kuppa.
Maanantaina ja tiistaina lepäilin (maanantaina olin agikisoissa töissä ja tiistaina kävin treenaamassa kolmen koiran kanssa), keskiviikkona juoksin kevyen vauhtileikittelyn. Torstaina söin kuin sika - tai jos ihan rehellisiä ollaan, olen syönyt koko viikon kuin sika. Ennen keskiviikon lenkkiä söin 330 g suklaata. Hups.
Tänään juoksin 9 km rennon reippaasti, loppua kohti kiihdyttäen (ja verryttelyt 1,3 km lenkin alussa ja 1 km lopussa). Oli tarkoitus testata, millaista vauhtia jaksaisin ehkä maratonilla juosta, mutta... En oikein usko, että jaksaisin tuota vauhtia koko maratonia. Ei ollut erityisen hengästynyt, saati sitten tuskainen olo, mutta meno tuntui ihan juoksulta. 9 km meni tasan 50 minuuttiin, eli kilometrivauhti oli 5:33 min/km. Maraton menisi tuolla vauhdilla aikaan 3:54 (ja risat). Maratonennätykseni on 3:55. En ehkä yritä juosta maratonilla viiden ja puolen minuutin kilometrejä : D
Viime viikon saldo:
Ma: 7,2 km hölkkä + kävely (+ lihaskunto)
Ti: 9 km vauhtileikittely
Ke: 6 km peruskestävyys
To: lepo
Pe: 7 km vauhtikestävyys + 4 km verryttelyt
La: lepo
Su: 28 km
Yhteensä 61,2 km.
Maanantaina ja tiistaina lepäilin (maanantaina olin agikisoissa töissä ja tiistaina kävin treenaamassa kolmen koiran kanssa), keskiviikkona juoksin kevyen vauhtileikittelyn. Torstaina söin kuin sika - tai jos ihan rehellisiä ollaan, olen syönyt koko viikon kuin sika. Ennen keskiviikon lenkkiä söin 330 g suklaata. Hups.
Tänään juoksin 9 km rennon reippaasti, loppua kohti kiihdyttäen (ja verryttelyt 1,3 km lenkin alussa ja 1 km lopussa). Oli tarkoitus testata, millaista vauhtia jaksaisin ehkä maratonilla juosta, mutta... En oikein usko, että jaksaisin tuota vauhtia koko maratonia. Ei ollut erityisen hengästynyt, saati sitten tuskainen olo, mutta meno tuntui ihan juoksulta. 9 km meni tasan 50 minuuttiin, eli kilometrivauhti oli 5:33 min/km. Maraton menisi tuolla vauhdilla aikaan 3:54 (ja risat). Maratonennätykseni on 3:55. En ehkä yritä juosta maratonilla viiden ja puolen minuutin kilometrejä : D
Viime viikon saldo:
Ma: 7,2 km hölkkä + kävely (+ lihaskunto)
Ti: 9 km vauhtileikittely
Ke: 6 km peruskestävyys
To: lepo
Pe: 7 km vauhtikestävyys + 4 km verryttelyt
La: lepo
Su: 28 km
Yhteensä 61,2 km.
maanantai 11. heinäkuuta 2011
Pisin lenkki vuosiin
Olen alkanut pohtia, että minulla saattaa olla pieni vaateongelma. Jos 20.8. on hellettä, mitä minä puen päälleni??? Olen juossut tänä kesänä shortseissa ja puolipitkissä trikoissa, mutta eiliselle pitkikselle ei voinut oikein harkita kumpaakaan: trikoot olisi aika tyhmä veto hellesäässä, ja shortsit taas... Ei olisi kiva havahtua Paloheinässä siihen, että sisäreidet on hiertyneet vereslihalle, enkä voi juosta enää askeltakaan. Vastaus ongelmaan on sinänsä yksinkertainen, eihän tuossa tilanteessa ole muita vaihtoehtoja kuin lyhyet trikoot, MUTTA. On hankala keksiä vartalotyypilleni epäsopivampaa vaatetta kuin lyhyet trikoot (etenkin jos ne trikoot on ostettu "kilo tai pari" sitten, köh). Lahkeet pusertavat läskit somasti tiimalasimuotoon, eli lahkeiden puristuksesta vapaat reisiläskit lepattavat vallattomasti tuulessa (fläpätifläpätifläpfläp). Sitä visuaalista ihmettä on vaikea kuvata sanallisesti, joten piirsin kuvan tilanteesta (ja hyvässä blogissa on kuulemma riittävästi kuvia, tässä ei ole ollut koskaan yhtäkään).
Tulipa lähes fotorealistinen kuva. Tuostahan puuttuu vain arvet, mustelmat ja selluliitti.
Kävin eilen siis vähän lönkyttelemässä.
Hölkkäsin ensin joenvartta pitkin Suutarilaan ja sieltä Haltialaan ja edelleen Paloheinään. En todellakaan ole hellejuoksija, joten eilinen sää oli aika rankka (~25 astetta ja paahtava auringonpaiste, ei juurikaan tuullut). Juoksu itsessään tuntui sujuvan hyvin, mutta jo jossain 6 km kohdalla alkoi tuntua siltä, että oli ehkä virhe lähteä ilman aurinkorasvaa... Hiki valui virtanaan, ja naama oli ihan kirkkaanpunainen.
Haltialan kartanolla oli onneksi joku puutarhaletkusysteemi, joten pystyin pesemään naamani ja hikiset käpäläni, eli olemus raikastui ihan perustasolle taas hetkeksi.
Minulla oli mukana reilu puoli litraa urheilujuomaa. Sanoohan sen järkikin, ettei puoli litraa riitä kolmen tunnin lenkillä... Join niin säästeliäästi, että kun ehdin Paloheinän ulkoilumajalle, minulla oli vielä vajaa pullollinen juomaa (mukana oli kolme noin 1,8 dl pulloa). Olin siis ihan lievässä nestehukassa... Haaveilin kylmästä vedestä ja katselin jopa ojia arvioivasti, mutta jopa ojat oli ihan kuivia.
Lopulta hoipertelin majan ovelle, mutta eihän ulkoilumaja ole auki sunnuntai-iltana kahdeksalta... Suunnilleen itkua tuhertaen lähdin jatkamaan hölkkää, mutta riemukseni huomasin puutarhaletkun tyngän majan seinässä. Kun tyngästä valuva vesi oli silmämääräisesti arvioituna puhdasta, valutin pari kertaa pullon täyteen ja join. En viitsinyt kuitenkaan ihan litroittain ruveta juomaan, koska sitten olisi alkanut oksettaa, joten täytin tyhjät pullot, pesin kädet ja naaman ja jatkoin matkaa.
Siinä Haltialan paahtavalla suoralla alkoi olla taas tuskaisen kuuma, joten ruiskutin yhden pullollisen vettä naamalleni ja jatkoin matkaa läähättäen ja naamaani vessapaperilla pyyhkien (vessapaperille on näköjään käyttöä joka lenkillä). Tolleria ulkoiluttanut salskea nuorimies virnisteli.
"Perusreitille" (eli vanhan kunnon ysin reitille) ehtiessä etureidet alkoivat olla jo melko juntturassa, joten venyttelin niitä pikaisesti. Taakse vilkaistessani huomasin kuitenkin, että takanani juoksi nainen. NAISET EI MINUA OHITA!! Lähdin lyllertämään, mutta se nainen juoksi minusta ohi hymyillen leveästi. Ei normaali ihminen hymyile juostessa kuin Naantalin aurinko, joten olin ihan varma, että se siinä hymyää omahyväisenä, kun juoksi puuskuttavasta pullukasta ohi. Ajattelin juosta sen kiinni ja kampata sen, mutta sitten vilkaisin sitä arvioivasti ja totesin, että sillä ei ole pullovyötä. SE EI SIIS OLE PITKÄLLÄ LENKILLÄ. Varmaan jotain vitosta vaan juoksee, ressukka... Ehkä minunkin naamallani on omahyväinen hymy aina, kun hölkkään jonkun rupukuntoisen ohi.
Tällä kertaa minulla oli kellokin mukana, koska halusin olla varma, ettei lenkki lipsahda ylipitkäksi, eli yli kolmen tunnin. Yli kolme tuntia on ylipitkä, ja ylipitkiltä lenkeiltä palautuminen kestää liian kauan, joten lopetin hölkän tasan kolmen tunnin kohdalla (tunnollinen kun olen). Siihen mennessä kilometrejä oli kertynyt 28. Palkinnoksi sain reilut puoli litraa lakritsijäätelöä ja desin lakritsikastiketta. En venytellyt, varmaan kaikki lihakset olisi revähtäneet.
Tulipa lähes fotorealistinen kuva. Tuostahan puuttuu vain arvet, mustelmat ja selluliitti.Kävin eilen siis vähän lönkyttelemässä.
Hölkkäsin ensin joenvartta pitkin Suutarilaan ja sieltä Haltialaan ja edelleen Paloheinään. En todellakaan ole hellejuoksija, joten eilinen sää oli aika rankka (~25 astetta ja paahtava auringonpaiste, ei juurikaan tuullut). Juoksu itsessään tuntui sujuvan hyvin, mutta jo jossain 6 km kohdalla alkoi tuntua siltä, että oli ehkä virhe lähteä ilman aurinkorasvaa... Hiki valui virtanaan, ja naama oli ihan kirkkaanpunainen.
Haltialan kartanolla oli onneksi joku puutarhaletkusysteemi, joten pystyin pesemään naamani ja hikiset käpäläni, eli olemus raikastui ihan perustasolle taas hetkeksi.
Minulla oli mukana reilu puoli litraa urheilujuomaa. Sanoohan sen järkikin, ettei puoli litraa riitä kolmen tunnin lenkillä... Join niin säästeliäästi, että kun ehdin Paloheinän ulkoilumajalle, minulla oli vielä vajaa pullollinen juomaa (mukana oli kolme noin 1,8 dl pulloa). Olin siis ihan lievässä nestehukassa... Haaveilin kylmästä vedestä ja katselin jopa ojia arvioivasti, mutta jopa ojat oli ihan kuivia.
Lopulta hoipertelin majan ovelle, mutta eihän ulkoilumaja ole auki sunnuntai-iltana kahdeksalta... Suunnilleen itkua tuhertaen lähdin jatkamaan hölkkää, mutta riemukseni huomasin puutarhaletkun tyngän majan seinässä. Kun tyngästä valuva vesi oli silmämääräisesti arvioituna puhdasta, valutin pari kertaa pullon täyteen ja join. En viitsinyt kuitenkaan ihan litroittain ruveta juomaan, koska sitten olisi alkanut oksettaa, joten täytin tyhjät pullot, pesin kädet ja naaman ja jatkoin matkaa.
Siinä Haltialan paahtavalla suoralla alkoi olla taas tuskaisen kuuma, joten ruiskutin yhden pullollisen vettä naamalleni ja jatkoin matkaa läähättäen ja naamaani vessapaperilla pyyhkien (vessapaperille on näköjään käyttöä joka lenkillä). Tolleria ulkoiluttanut salskea nuorimies virnisteli.
"Perusreitille" (eli vanhan kunnon ysin reitille) ehtiessä etureidet alkoivat olla jo melko juntturassa, joten venyttelin niitä pikaisesti. Taakse vilkaistessani huomasin kuitenkin, että takanani juoksi nainen. NAISET EI MINUA OHITA!! Lähdin lyllertämään, mutta se nainen juoksi minusta ohi hymyillen leveästi. Ei normaali ihminen hymyile juostessa kuin Naantalin aurinko, joten olin ihan varma, että se siinä hymyää omahyväisenä, kun juoksi puuskuttavasta pullukasta ohi. Ajattelin juosta sen kiinni ja kampata sen, mutta sitten vilkaisin sitä arvioivasti ja totesin, että sillä ei ole pullovyötä. SE EI SIIS OLE PITKÄLLÄ LENKILLÄ. Varmaan jotain vitosta vaan juoksee, ressukka... Ehkä minunkin naamallani on omahyväinen hymy aina, kun hölkkään jonkun rupukuntoisen ohi.
Tällä kertaa minulla oli kellokin mukana, koska halusin olla varma, ettei lenkki lipsahda ylipitkäksi, eli yli kolmen tunnin. Yli kolme tuntia on ylipitkä, ja ylipitkiltä lenkeiltä palautuminen kestää liian kauan, joten lopetin hölkän tasan kolmen tunnin kohdalla (tunnollinen kun olen). Siihen mennessä kilometrejä oli kertynyt 28. Palkinnoksi sain reilut puoli litraa lakritsijäätelöä ja desin lakritsikastiketta. En venytellyt, varmaan kaikki lihakset olisi revähtäneet.
lauantai 9. heinäkuuta 2011
"The difference between a jogger and a runner is an entry blank"
Ilmoittauduin vihdoin Helsinki City Marathonille! Ihanaa, mahtavaa, loistavaa! Toivottavasti 20.8. on puolipilvistä ja +17 astetta!
Kävin eilen juoksemassa 7 km rennon reippaasti (ja yhteensä 4 km verryttelyjä, eli yhteensä 11 km). Oli ihan huikean hienoa! En ymmärrä, miksi en juokse useammin rennon reippaita, vaan vk-lenkitkin on yleensä lyhyitä ja enemmänkin kovia kuin reippaita. Rennon reipas on "luontevin" juoksuvauhti: ei tarvitse jarrutella (että syke pysyy varmasti alhaalla), mutta ei tarvitse myöskään ponnistella vauhdin ylläpitämiseksi.
Juoksin gasellimaisen notkeasti, eikä reidetkään hinkanneet häiritsevästi yhteen, vaikka minulla oli juniorijalkapalloilijashortsit.
Osa lenkin nautinnollisuudesta menee varmaan "onnistuneen tankkauksen" piikkiin: sen revähdyksen jälkeen ilmoitin itselleni, että juoksija saa syödä mitä vain, ja eilen valmistauduin lenkkiä varten syömällä puoli litraa jäätelöä.
Kävin eilen juoksemassa 7 km rennon reippaasti (ja yhteensä 4 km verryttelyjä, eli yhteensä 11 km). Oli ihan huikean hienoa! En ymmärrä, miksi en juokse useammin rennon reippaita, vaan vk-lenkitkin on yleensä lyhyitä ja enemmänkin kovia kuin reippaita. Rennon reipas on "luontevin" juoksuvauhti: ei tarvitse jarrutella (että syke pysyy varmasti alhaalla), mutta ei tarvitse myöskään ponnistella vauhdin ylläpitämiseksi.
Juoksin gasellimaisen notkeasti, eikä reidetkään hinkanneet häiritsevästi yhteen, vaikka minulla oli juniorijalkapalloilijashortsit.
Osa lenkin nautinnollisuudesta menee varmaan "onnistuneen tankkauksen" piikkiin: sen revähdyksen jälkeen ilmoitin itselleni, että juoksija saa syödä mitä vain, ja eilen valmistauduin lenkkiä varten syömällä puoli litraa jäätelöä.
torstai 7. heinäkuuta 2011
...ja sitten taas vaihteeksi KEVYTTÄ HÖLKKÄÄ
Ainolle ehti tulla sen verran monta peräkkäistä juoksulenkkipäivää, että eilen jätin sen suosiolla kotiin, vaikka ohjelmassa olikin vaan 6 km hitaasti. Sain siis juosta ihan yksin! Aino taitaa olla taas aika hyvä lenkkikaveri, koska lenkki ei tuntunut yhtään erilaiselta kuin Ainon kanssa juostut lenkit (ei siis tarvitse "raahata koiraa perässä" tai tsempata jatkuvasti, vaan Aino on juossut koko ajan edelläni).
Oli jotenkin vähän jäykkää, ehkä ne tosi huonot venyttelyt kostautuvat nyt... Mutta en vaan uskalla venytellä nyt yhtä hyvin kuin aiemmin, eikä venyttely ole yhtä rentoa ja nautinnollista, kun kyttään vaan, että ei kai missään napsahda mikään.
Tänään onkin sitten lepopäivä. Voisi vaikka yrittää verrytellä vähän ja venytellä OIKEIN KUNNOLLA.
Ja hei muuten, vatsalihakset on edelleen ihan TAPPOKIPEÄT : D Ihan loistavaa. Niillä ulkoilureittien vatsalihaspenkeillä saa näköjään sellaisen rasituksen, että jopa tämä minun sixpackini (köh, twopackini oikeastaan) kipeytyy!
Oli jotenkin vähän jäykkää, ehkä ne tosi huonot venyttelyt kostautuvat nyt... Mutta en vaan uskalla venytellä nyt yhtä hyvin kuin aiemmin, eikä venyttely ole yhtä rentoa ja nautinnollista, kun kyttään vaan, että ei kai missään napsahda mikään.
Tänään onkin sitten lepopäivä. Voisi vaikka yrittää verrytellä vähän ja venytellä OIKEIN KUNNOLLA.
Ja hei muuten, vatsalihakset on edelleen ihan TAPPOKIPEÄT : D Ihan loistavaa. Niillä ulkoilureittien vatsalihaspenkeillä saa näköjään sellaisen rasituksen, että jopa tämä minun sixpackini (köh, twopackini oikeastaan) kipeytyy!
keskiviikko 6. heinäkuuta 2011
Vihdoin muutakin kuin kevyttä hölkkää!
Kun jalka ei suuttunut Paloheinän mäelle kiipeämisestä, päätin, että jalan on aika palata arkeen. Eilen kävin siis juoksemassa 9 km vauhtileikittelyn (n. 2 km verryttelyjä alussa ja lopussa, kiihdytykset siis noin 5 km matkalla).
Juoksin Ainon kanssa kilpaa (Ainon ensimmäinen kovempi lenkki sairasloman jälkeen...): käskin Ainon paikoilleen seisomaan, lähdin kiihdyttämään, ja kun minulla oli noin puolitoista lyhtypylväänväliä (tai kaksi) etumatkaa (ja vauhti siis melko lailla maksimissa), vapautin Ainon. Kun Aino sai minut kiinni, "sain luvan" jarruttaa. Normaalisti näytän kiihdytyksissä ihan umpihullulta - kädet vatkaa, jalat heiluu miten sattuu, ja silmät pullistuu päästä. Nyt yritin keskittyä juoksuteknikkaan ja siihen, että paketti pysyisi suunnilleen kasassa. Ihan kuin olisin jopa päässyt vähän tavallista nopeammin!
Vasta viimeisessä kiihdytyksessä (kohtalaisen jyrkkään ylämäkeen) tajusin, ettei ehkä kannattaisi tehdä mäkivetoja heti pohjerevähdyksen jälkeen... Mutta jos pohje ei poksahtanut täysivauhtisesta juoksusta ylämäkeen, ehkä uskallan juosta pitkän lenkin jo tällä viikolla. Yritän vaan pitää vähintään kaksi lepopäivää per viikko...
Maanantain lihaskuntotreeni taisi kyllä olla vuoden tehokkain lihaskuntotreeni - jo eilen kiihdytyksissä kyljissä tuntui mukava kipu, ja tänä aamuna kylki- ja vatsalihakset oli niin kipeät, että sängystä nouseminen oli hieman hankalaa.
Juoksin Ainon kanssa kilpaa (Ainon ensimmäinen kovempi lenkki sairasloman jälkeen...): käskin Ainon paikoilleen seisomaan, lähdin kiihdyttämään, ja kun minulla oli noin puolitoista lyhtypylväänväliä (tai kaksi) etumatkaa (ja vauhti siis melko lailla maksimissa), vapautin Ainon. Kun Aino sai minut kiinni, "sain luvan" jarruttaa. Normaalisti näytän kiihdytyksissä ihan umpihullulta - kädet vatkaa, jalat heiluu miten sattuu, ja silmät pullistuu päästä. Nyt yritin keskittyä juoksuteknikkaan ja siihen, että paketti pysyisi suunnilleen kasassa. Ihan kuin olisin jopa päässyt vähän tavallista nopeammin!
Vasta viimeisessä kiihdytyksessä (kohtalaisen jyrkkään ylämäkeen) tajusin, ettei ehkä kannattaisi tehdä mäkivetoja heti pohjerevähdyksen jälkeen... Mutta jos pohje ei poksahtanut täysivauhtisesta juoksusta ylämäkeen, ehkä uskallan juosta pitkän lenkin jo tällä viikolla. Yritän vaan pitää vähintään kaksi lepopäivää per viikko...
Maanantain lihaskuntotreeni taisi kyllä olla vuoden tehokkain lihaskuntotreeni - jo eilen kiihdytyksissä kyljissä tuntui mukava kipu, ja tänä aamuna kylki- ja vatsalihakset oli niin kipeät, että sängystä nouseminen oli hieman hankalaa.
maanantai 4. heinäkuuta 2011
Haussa Bob tai Jillian
Rupesin serkkuni Jillianiksi. Hauskaa : D Tänään käytiin lenkillä, kierrettiin MasU-kierros neljästi (tiedoksi niille ressukoille, jotka eivät ole vielä juosseet MasUa: MasU-kierros on noin 1,8 km) ja tehtiin kierrosten välissä lihaskuntoa (lähinnä vatsoja ja selkiä, kummankaan lihaskunto ei riittänyt leuanvetoihin...). Kaksi ekaa kierrosta mentiin periaatteella yksi lyhtypylväänväli hölkkää + kaksi kävelyä, ja kaksi viimeistä 2 lyhtypylväänväliä hölkkää + 2 kävelyä.
Aino oli mukana. Aino puri serkkuani pari kertaa lahkeesta. Tai no, aika monta kertaa. Aino on edelleen aika innoissaan kaikesta, mihin liittyy liikkuminen.
Lenkin lopuksi juostiin vielä Paloheinän mäen päälle, ja jopa kiihdytin viimeisessä nousussa, eikä pohje suuttunut!
Ei minullakaan taida mennä kovin hyvin: laskeskelin, että 4x1,8=8,4. Ei muuten ole.
Jos joku tahtoo ruveta personal trainerikseni, ANTAA PALAA VAAN! Jillian-tyyppi on ehkä vähän parempi kuin Bob-tyyppi, en halua ymmärrystä, vaan piiskaamista ja henkistä väkivaltaa. Jos jalka revähtää, sitten p*****e punnerretaan, eikä syödä karkkia. Haluaisin jonkun, joka karjuu ja käskee jatkamaan, vaikka silmissä pimenee.
Viime viikon saldo oli niin surullinen, että unohdin näköjään laskea viikkokilometrit.
Ma: 9 km vauhtileikittely
Ti: 6 km palauttava (ja jalan reväytys)
Ke: Eläimellistä mättöä
To: Lisää eläimellistä mättöä
Pe: Paluu todellisuuteen
La: 6 km HYVIN HIDASTA (+ lihaskunto)
Su: 6 km YHTÄ HIDASTA
Jos pinnistän ja keskityn, saan saldoksi 27 km. No, tavoitteenahan minulla on 42 km/viikko, eli ei tuosta tavoitteesta kovin paljon jääty...
Aino oli mukana. Aino puri serkkuani pari kertaa lahkeesta. Tai no, aika monta kertaa. Aino on edelleen aika innoissaan kaikesta, mihin liittyy liikkuminen.
Lenkin lopuksi juostiin vielä Paloheinän mäen päälle, ja jopa kiihdytin viimeisessä nousussa, eikä pohje suuttunut!
Ei minullakaan taida mennä kovin hyvin: laskeskelin, että 4x1,8=8,4. Ei muuten ole.
Jos joku tahtoo ruveta personal trainerikseni, ANTAA PALAA VAAN! Jillian-tyyppi on ehkä vähän parempi kuin Bob-tyyppi, en halua ymmärrystä, vaan piiskaamista ja henkistä väkivaltaa. Jos jalka revähtää, sitten p*****e punnerretaan, eikä syödä karkkia. Haluaisin jonkun, joka karjuu ja käskee jatkamaan, vaikka silmissä pimenee.
Viime viikon saldo oli niin surullinen, että unohdin näköjään laskea viikkokilometrit.
Ma: 9 km vauhtileikittely
Ti: 6 km palauttava (ja jalan reväytys)
Ke: Eläimellistä mättöä
To: Lisää eläimellistä mättöä
Pe: Paluu todellisuuteen
La: 6 km HYVIN HIDASTA (+ lihaskunto)
Su: 6 km YHTÄ HIDASTA
Jos pinnistän ja keskityn, saan saldoksi 27 km. No, tavoitteenahan minulla on 42 km/viikko, eli ei tuosta tavoitteesta kovin paljon jääty...
I gave up jogging because my thighs kept rubbing together and setting my pantyhose on fire
Joo, jännää kirjoitella noista 6 km hölkistä : D Eilen taas 6 km peruslönköttelypk:ta, ja Ainolle taas kaksi uimalenkkiä ja kolme reipastahtista vetoa ylämäkeen (Ainolle siis vedotkin, minä vaan hölkkäsin kevyesti, huoh...).
Lenkin jälkeen samat kevyet venytykset.
Paitsi että hei, onhan jokin uutta (tai vanhaa...)! Reidet hinkkaa yhteen! Vaaka näyttää edelleen 2 kg enemmän kuin ennen revähdystä, eli joko minulla on tosi sitkeää turvotusta tai sitten tuli oikeasti vähän fläsää. Tosi kiva, eihän sitä ollutkaan vielä riittävästi. Varsinkaan sisäreisissä.
Lenkin jälkeen samat kevyet venytykset.
Paitsi että hei, onhan jokin uutta (tai vanhaa...)! Reidet hinkkaa yhteen! Vaaka näyttää edelleen 2 kg enemmän kuin ennen revähdystä, eli joko minulla on tosi sitkeää turvotusta tai sitten tuli oikeasti vähän fläsää. Tosi kiva, eihän sitä ollutkaan vielä riittävästi. Varsinkaan sisäreisissä.
lauantai 2. heinäkuuta 2011
Piti sitten testata, kestääkö jalka
Jalka revähti tiistaina. Keskiviikkona sain kaverilta kyydin Tammiston Lidliin (käytiin Lidlissä! Vantaalla! Vähän kuin kulttuurireissulla Korsossa!), ja ostin IHAN SIKANA mättöä. Ja kun minä sanon, että ihan sikana, myös tarkoitan sitä. Kaksi jotain suklaataskua (siis jotain voitaikinaa ja suklaamössöä), kaksi suklaalevyä (mansikkavalkosuklaata ja kookossuklaata), paketillisen jugurttitäytteisiä suklaapatukoita (200 g), paketillisen (350 g muistaakseni) jotain marsin tapaisia pikkupatukoita, patonkia ja pizzaa. Kyllä, minua harmitti aika kovasti se jalan revähdys. SÖIN TUON KAIKEN KAHDESSA PÄIVÄSSÄ. KYLLÄ!!
Olen ihan lievästi turvoksissa, jalatkin näyttivät eilen tosi oudoilta. En tiedä, olenko elefanttitautinen helteen ja mättämisen takia, vai oliko lihakset ihan totaalitukossa kaikesta hiilarista, mutta pohjelihakset oli PYÖREÄT. Pohkeenihan ovat aivan valtavat, enkä nyt harrasta mitään naismaista "iik kun jalkani ovat paksut" -hapatusta, nämä ON valtavat. Pohkeiden muoto on harvinaisen maskuliininen, pohkeet ovat siis ihan kulmikkaat (serkkuni kommentoi kerran, että näytän korkokengissä ihan drag queenilta). Eilen pohkeetkin oli pyöreät. Ja jalat oli niin tukossa, että alkoi jo epäilyttää, että osa kivusta johtuu vaan siitä, että jalat on niin tönkkönä.
Otin tuon parin päivän ajan tulehduskipulääkettä kunnon annoksen yöksi - anti-inflammatorinen vaikutus oli tervetullut, kivunpoisto ei niinkään. Jos jalkaan ei satu yhtään, rasitan sitä ihan normaalisti, joten jalka sai oikein mielellään olla juuri sen verran kipeä, mitä se oikeasti oli.
Tänään piti sitten testata, kestääkö se jalka yhtään juoksua. Käytiin lönkyttelemässä Ainon kanssa ehkä noin 6,5 km. Pysähdeltiin totuttuun tapaan parin kilometrin välein, jotta Aino pääsi uimaan. Jalkaan ei sattunut koko lenkin aikana yhtään! Aika outoa. Venyttelin tosi kevyesti, en uskaltanut räsäyttää jalkaa ihan kunnolla tohjoksi, joten ei ole samanlainen mahtava olo kuin yleensä lenkin jälkeen, mutta pohje tuntuu oikeasti paremmalta. Ehkä jo se, että jalat eivät ole enää ällöttävän turvoksissa, auttaa pohkeen parantumista...
Eihän tuolla surkealla kampuralla uskalla mitään kunnon lenkkejä juosta, ennen kuin kaikki kipu on loppunut. Hölkötellään siis noita kuuden kilometrin lenkkejä, kunnes jalkaa uskaltaa taas esim. venytellä...
Olen ihan lievästi turvoksissa, jalatkin näyttivät eilen tosi oudoilta. En tiedä, olenko elefanttitautinen helteen ja mättämisen takia, vai oliko lihakset ihan totaalitukossa kaikesta hiilarista, mutta pohjelihakset oli PYÖREÄT. Pohkeenihan ovat aivan valtavat, enkä nyt harrasta mitään naismaista "iik kun jalkani ovat paksut" -hapatusta, nämä ON valtavat. Pohkeiden muoto on harvinaisen maskuliininen, pohkeet ovat siis ihan kulmikkaat (serkkuni kommentoi kerran, että näytän korkokengissä ihan drag queenilta). Eilen pohkeetkin oli pyöreät. Ja jalat oli niin tukossa, että alkoi jo epäilyttää, että osa kivusta johtuu vaan siitä, että jalat on niin tönkkönä.
Otin tuon parin päivän ajan tulehduskipulääkettä kunnon annoksen yöksi - anti-inflammatorinen vaikutus oli tervetullut, kivunpoisto ei niinkään. Jos jalkaan ei satu yhtään, rasitan sitä ihan normaalisti, joten jalka sai oikein mielellään olla juuri sen verran kipeä, mitä se oikeasti oli.
Tänään piti sitten testata, kestääkö se jalka yhtään juoksua. Käytiin lönkyttelemässä Ainon kanssa ehkä noin 6,5 km. Pysähdeltiin totuttuun tapaan parin kilometrin välein, jotta Aino pääsi uimaan. Jalkaan ei sattunut koko lenkin aikana yhtään! Aika outoa. Venyttelin tosi kevyesti, en uskaltanut räsäyttää jalkaa ihan kunnolla tohjoksi, joten ei ole samanlainen mahtava olo kuin yleensä lenkin jälkeen, mutta pohje tuntuu oikeasti paremmalta. Ehkä jo se, että jalat eivät ole enää ällöttävän turvoksissa, auttaa pohkeen parantumista...
Eihän tuolla surkealla kampuralla uskalla mitään kunnon lenkkejä juosta, ennen kuin kaikki kipu on loppunut. Hölkötellään siis noita kuuden kilometrin lenkkejä, kunnes jalkaa uskaltaa taas esim. venytellä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)