Sokka irti

Tänään ohjelmassa oli talviurheilulajeista paras ja jaloin: villasukkajuoksu! Villasukkajuoksu on juuri sitä, miltä se kuulostaa: juoksua villasukat jalassa, ilman kenkiä. Lenkistä riippuen jalassa on 3-5 paria villasukkia, tänään -6 asteessa kolme paria (plus alimpana kerroksena puuvillasukat) oli juuri sopivasti.

Sitä kuvittelisi, että pelkät villasukat jalassa juokseminen on vähän epäkäytännöllistä; sukat kastuu, varpaita paleltaa ja jalkoihin sattuu. No, sukat ei kastu, villa eristää ja jos juoksee joustavalla alustalla fiksulla tekniikalla, juoksu tuntuu hyvältä. Järkevässä mittakaavassa villasukkajuoksu on vähän kuin kehonhuollon ja juoksutekniikkatreenin sekoitus. Villasukat jalassa juoksutekniikka muuttuu automaattisesti päkiäpainotteisemmaksi, ja kun jalka liikkuu vapaasti, pikkulihakset vahvistuu. Tai näin minä oletan, ainakin omat jalkani ovat tosi joustavat ja tuoreet villasukkalenkkien jälkeen, kun vastaavassa säässä kengät jalassa juoksentelu vetää jalat pahaan solmuun. Juoksuolosuhteille on kuitenkin vaatimuksia: hiekotetulla tai jäisellä tiellä en juoksisi... Käytännössä ne olosuhteet, joissa kengät jalassa on veemäistä juosta, on huomattavasti siedettävämmät ilman kenkiä. Helsinkiläinen talvikunnossapito suosii villasukkajuoksua!

Ja sitten siihen järkevään mittakaavaan... Talven ensimmäinen villasukkalenkki (köh, ei ole tullut muutenkaan oikein käytyä lenkillä), joten ajateltiin hölkätä hyvin kevyt 5 km (5 km on sinänsä jo aika pitkä "totuttelulenkiksi"...). Juokseminen oli niin kivaa, että ehdotinkin pientä pidennystä. No, minulla oli kivaa vielä muutaman kilometrin kuluttuakin, mutta lenkkikaverilla alkoi jalat väsyä ja kipeytyä. Loppumatka käveltiin. Kokonaisuudessaan juostiin siis ehkä n. 6,5 km, kävelyä tuli n. 2,5 km. Myönnetään, ettei minunkaan jaloissa ehkä olisi voimat riittäneet ehjään juoksutekniikkaan loppuun asti, joten parempi näin...

Mutta jalat oli kyllä tosi hyvässä kunnossa lenkin jälkeen, jo heti lenkin jälkeen tuntui samalta kuin normaalisti kunnon venyttelyn jälkeen. Pitää ehkä harkita paljasjalkakenkien hankkimista kesäksi...

Häh? Lepopäivä?

Muutama tunti sitten kirjoitin, että tulee kaksi lepopäivää putkeen. Ei mennyt montaa tuntia, ennen kuin löysin itseni lenkkipolulta... En suunnitellut sitä, niin vain kävi!

Sovin serkkuni kanssa, että lähden huomenna hoitamaan Jillian-velvollisuuksiani Malminkartanon jätemäen portaisiin, joten ehkä ajattelin huuhdella lauantain ja sunnuntain maitohapot pois etureisistä ennen uutta happokylpyä. Tai jotain. Ehkä huomenna tulee tehtyä jotain lihaskuntoakin, edellisestä kerrasta on aikaa jo pari viikkoa. Ja lauantain pitkiksellä (voiko muuten 1 h 45 min lenkkiä edes kutsua pitkäksi lenkiksi?) totesin, että vatsa- ja selkälihakset eivät oikein kestä. Ryhti lysähtää ja selkä notkahtaa normaaliakin pahemmalle notkolle.

Hölkkäsin 6 km peruskestävyyshölkkää, taisi olla aika viileä sää, kun ei tullut edes hiki. Aino oli mukana, ja sille tuli vähän kuuma.

Vihdoin muutakin kuin kevyttä hölkkää!

Kun jalka ei suuttunut Paloheinän mäelle kiipeämisestä, päätin, että jalan on aika palata arkeen. Eilen kävin siis juoksemassa 9 km vauhtileikittelyn (n. 2 km verryttelyjä alussa ja lopussa, kiihdytykset siis noin 5 km matkalla).

Juoksin Ainon kanssa kilpaa (Ainon ensimmäinen kovempi lenkki sairasloman jälkeen...): käskin Ainon paikoilleen seisomaan, lähdin kiihdyttämään, ja kun minulla oli noin puolitoista lyhtypylväänväliä (tai kaksi) etumatkaa (ja vauhti siis melko lailla maksimissa), vapautin Ainon. Kun Aino sai minut kiinni, "sain luvan" jarruttaa. Normaalisti näytän kiihdytyksissä ihan umpihullulta - kädet vatkaa, jalat heiluu miten sattuu, ja silmät pullistuu päästä. Nyt yritin keskittyä juoksuteknikkaan ja siihen, että paketti pysyisi suunnilleen kasassa. Ihan kuin olisin jopa päässyt vähän tavallista nopeammin!

Vasta viimeisessä kiihdytyksessä (kohtalaisen jyrkkään ylämäkeen) tajusin, ettei ehkä kannattaisi tehdä mäkivetoja heti pohjerevähdyksen jälkeen... Mutta jos pohje ei poksahtanut täysivauhtisesta juoksusta ylämäkeen, ehkä uskallan juosta pitkän lenkin jo tällä viikolla. Yritän vaan pitää vähintään kaksi lepopäivää per viikko...

Maanantain lihaskuntotreeni taisi kyllä olla vuoden tehokkain lihaskuntotreeni - jo eilen kiihdytyksissä kyljissä tuntui mukava kipu, ja tänä aamuna kylki- ja vatsalihakset oli niin kipeät, että sängystä nouseminen oli hieman hankalaa.

Haussa Bob tai Jillian

Rupesin serkkuni Jillianiksi. Hauskaa : D Tänään käytiin lenkillä, kierrettiin MasU-kierros neljästi (tiedoksi niille ressukoille, jotka eivät ole vielä juosseet MasUa: MasU-kierros on noin 1,8 km) ja tehtiin kierrosten välissä lihaskuntoa (lähinnä vatsoja ja selkiä, kummankaan lihaskunto ei riittänyt leuanvetoihin...). Kaksi ekaa kierrosta mentiin periaatteella yksi lyhtypylväänväli hölkkää + kaksi kävelyä, ja kaksi viimeistä 2 lyhtypylväänväliä hölkkää + 2 kävelyä.

Aino oli mukana. Aino puri serkkuani pari kertaa lahkeesta. Tai no, aika monta kertaa. Aino on edelleen aika innoissaan kaikesta, mihin liittyy liikkuminen.

Lenkin lopuksi juostiin vielä Paloheinän mäen päälle, ja jopa kiihdytin viimeisessä nousussa, eikä pohje suuttunut!

Ei minullakaan taida mennä kovin hyvin: laskeskelin, että 4x1,8=8,4. Ei muuten ole.

Jos joku tahtoo ruveta personal trainerikseni, ANTAA PALAA VAAN! Jillian-tyyppi on ehkä vähän parempi kuin Bob-tyyppi, en halua ymmärrystä, vaan piiskaamista ja henkistä väkivaltaa. Jos jalka revähtää, sitten p*****e punnerretaan, eikä syödä karkkia. Haluaisin jonkun, joka karjuu ja käskee jatkamaan, vaikka silmissä pimenee.

Viime viikon saldo oli niin surullinen, että unohdin näköjään laskea viikkokilometrit.

Ma: 9 km vauhtileikittely
Ti: 6 km palauttava (ja jalan reväytys)
Ke: Eläimellistä mättöä
To: Lisää eläimellistä mättöä
Pe: Paluu todellisuuteen
La: 6 km HYVIN HIDASTA (+ lihaskunto)
Su: 6 km YHTÄ HIDASTA

Jos pinnistän ja keskityn, saan saldoksi 27 km. No, tavoitteenahan minulla on 42 km/viikko, eli ei tuosta tavoitteesta kovin paljon jääty...

I gave up jogging because my thighs kept rubbing together and setting my pantyhose on fire

Joo, jännää kirjoitella noista 6 km hölkistä : D Eilen taas 6 km peruslönköttelypk:ta, ja Ainolle taas kaksi uimalenkkiä ja kolme reipastahtista vetoa ylämäkeen (Ainolle siis vedotkin, minä vaan hölkkäsin kevyesti, huoh...).

Lenkin jälkeen samat kevyet venytykset.

Paitsi että hei, onhan jokin uutta (tai vanhaa...)! Reidet hinkkaa yhteen! Vaaka näyttää edelleen 2 kg enemmän kuin ennen revähdystä, eli joko minulla on tosi sitkeää turvotusta tai sitten tuli oikeasti vähän fläsää. Tosi kiva, eihän sitä ollutkaan vielä riittävästi. Varsinkaan sisäreisissä.

Piti sitten testata, kestääkö jalka

Jalka revähti tiistaina. Keskiviikkona sain kaverilta kyydin Tammiston Lidliin (käytiin Lidlissä! Vantaalla! Vähän kuin kulttuurireissulla Korsossa!), ja ostin IHAN SIKANA mättöä. Ja kun minä sanon, että ihan sikana, myös tarkoitan sitä. Kaksi jotain suklaataskua (siis jotain voitaikinaa ja suklaamössöä), kaksi suklaalevyä (mansikkavalkosuklaata ja kookossuklaata), paketillisen jugurttitäytteisiä suklaapatukoita (200 g), paketillisen (350 g muistaakseni) jotain marsin tapaisia pikkupatukoita, patonkia ja pizzaa. Kyllä, minua harmitti aika kovasti se jalan revähdys. SÖIN TUON KAIKEN KAHDESSA PÄIVÄSSÄ. KYLLÄ!!

Olen ihan lievästi turvoksissa, jalatkin näyttivät eilen tosi oudoilta. En tiedä, olenko elefanttitautinen helteen ja mättämisen takia, vai oliko lihakset ihan totaalitukossa kaikesta hiilarista, mutta pohjelihakset oli PYÖREÄT. Pohkeenihan ovat aivan valtavat, enkä nyt harrasta mitään naismaista "iik kun jalkani ovat paksut" -hapatusta, nämä ON valtavat. Pohkeiden muoto on harvinaisen maskuliininen, pohkeet ovat siis ihan kulmikkaat (serkkuni kommentoi kerran, että näytän korkokengissä ihan drag queenilta). Eilen pohkeetkin oli pyöreät. Ja jalat oli niin tukossa, että alkoi jo epäilyttää, että osa kivusta johtuu vaan siitä, että jalat on niin tönkkönä.

Otin tuon parin päivän ajan tulehduskipulääkettä kunnon annoksen yöksi - anti-inflammatorinen vaikutus oli tervetullut, kivunpoisto ei niinkään. Jos jalkaan ei satu yhtään, rasitan sitä ihan normaalisti, joten jalka sai oikein mielellään olla juuri sen verran kipeä, mitä se oikeasti oli.

Tänään piti sitten testata, kestääkö se jalka yhtään juoksua. Käytiin lönkyttelemässä Ainon kanssa ehkä noin 6,5 km. Pysähdeltiin totuttuun tapaan parin kilometrin välein, jotta Aino pääsi uimaan. Jalkaan ei sattunut koko lenkin aikana yhtään! Aika outoa. Venyttelin tosi kevyesti, en uskaltanut räsäyttää jalkaa ihan kunnolla tohjoksi, joten ei ole samanlainen mahtava olo kuin yleensä lenkin jälkeen, mutta pohje tuntuu oikeasti paremmalta. Ehkä jo se, että jalat eivät ole enää ällöttävän turvoksissa, auttaa pohkeen parantumista...

Eihän tuolla surkealla kampuralla uskalla mitään kunnon lenkkejä juosta, ennen kuin kaikki kipu on loppunut. Hölkötellään siis noita kuuden kilometrin lenkkejä, kunnes jalkaa uskaltaa taas esim. venytellä...

Ruumis on henkeä heikompi

Eilen hölkkäsin Ainon kanssa hyvin kevyen lenkin, hölkättiin taas uittopaikalta toiselle, ja uittopaikoilla vietettiin noin viiden minuutin tauot (Aino ui, minä heittelin keppiä). Koiralenkit on aika harvoin mitään potentiaalisia runner's high -lenkkejä... Eilinenkin oli peruslönköttelyä, jonka aikana tuli hymyiltyä aika paljon koiran idioottimaiselle riemulle. On se vaan vähään tyytyväinen...

Juoksulenkin jälkeen nappasin muut koirat mukaan ja käytiin vielä vajaan tunnin hitaalla kävelyllä. Kävelyn jälkeen kävin suihkussa ja söin iltapalaa ja rupesin sitten venyttelemään.

Venyttelen "tärkeimmät" lihakset aina kunnolla, eli pohkeet ja etureidet 3x30 s molemmille puolille. Toka venytys oikealle pohkeelle ei tuntunut oikein missään, joten vaihdoin jalan asentoa hieman ja naps. Tuntui sellainen tympeä, vaimea napsahdus. Pohkeessa revähti jokin. KIVA. Kävin kaivelemassa pakastinta, olisiko minulla jotain pohkeeseen sidottavaa, mutta en löytänyt mitään sopivaa. Jatkoin sitten venyttelyä, sitä pohjetta en yllättäen enää venytellyt...

Myös vanha tuttu pakara on taas kipeänä. Se revähti pahasti keväällä 2002 tai 2003 ja on ollut siitä asti ajoittain kipeänä (mutta vain silloin, kun olen treenannut enemmän tai vähemmän aktiivisesti). Siihen ei (ainakaan vielä) satu juostessa tai istuessa, mutta takareiden venytyksissä, kun paino on oikean istuinluun varassa, sattuu aika ikävästi.

Tänä aamuna taivuttelin nilkkaa edestakaisin heti herättyäni, ja jep, on se pohje revähtänyt... Aamukävely (noin 200 m...) koirien kanssa onnistui melkein ilman kipuja, mutta ylämäkeen käveleminen kiristää pohjetta kipeästi.

Jotenkin veemäistä, että pohje revähtää kesken ihan normaalin venytyksen. Revähtäisi edes jonkun raa'an vetotreenin lopussa, jotta voisin kierähtää miehekkäästi karjaisten nurin... Mutta ei, keskellä yötä tuntuu kevyt napsahdus. No, toivotaan, että revähdys on tosi lievä, ja pystyn taas päivän, parin kuluttua juoksemaan. Jos universumi vie minulta nyt juoksunkin, olen TODELLA vihainen.

Ylipäällikön kanssa lenkillä

Päätin lähteä Ylipäällikön kanssa suhdetta rakentamaan. Kahdenkeskistä aikaa koiran kanssa nääs. Ja koska Ylipäällikkö rakastaa juoksua yli kaiken, mikä olisikaan juoksulenkkiä parempi tapa viettää aikaa yhdessä?

Poikamaisen kesätukan paljastama vähemmän poikamainen kesävartalo saattoi myös olla osasyynä.

Koska Ylipäällikkö on käynyt juoksulenkillä viimeksi suunnilleen tammikuussa, ja minäkin yritän harrastaa järjenkäyttöä kilometrikeräilyssä, juostiin vain vanha kunnon kutonen. Ylipäällikkö juoksi ihan järkyttävän reippaasti, ravasi ja laukkasi lähes koko matkan edelläni ja jäi vain pari kertaa taakseni pissataukojen takia. Juttelin tosin mukavia koko lenkin ajan ja heittelin nappuloita välillä (noin 200 m välein) palkinnoksi hienosta juoksutahdista.

Ehkä Ylipäällikkökin voisi käydä pari kertaa viikossa hölkkäämässä, JOS juostaisiin vain noita minilenkkejä JA käytäisiin juoksemassa niin myöhään, että voin huoletta höpötellä mukavia koko lenkin ajan. Ehkä Ylipäällikkö ei siinä tapauksessa menisi pöydän alle piiloon nähdessään juoksukengät ja valjaat...

14.6. ja treenipäiväkirja alkaa

Rakas treenipäiväkirja, saan jo tänään kirjoittaa ensimmäisen merkinnän.

Lönkyttelin Jürgen Hoffmannin kanssa Viikissä. Ulkoilukartan mukaan kilometrejä kertyi noin 12, todellisuudessa siihen päälle tulee vielä pieni määrä löytöretkeilyä (ulkoilukartta ei tunne polkuja). Lönkyttelyyn kulunutta aikaa en tiedä tai haluakaan tietää, siitä tulisi vain paha mieli.

Loppumatkasta Jyräystä alkoi hieman väsyttää ja janottaa, mutta muuten lenkki oli oikein rentoa menoa. Jännää, että heti, kun koira alkaa uuvahtaa, omakin meno alkaa tyssätä (sen takia Eetun kanssa juokseminen varmaan onkin niin raskasta, Eetu kun uuvahtaa heti, kun valjaat laitetaan päälle...).

Alkoi oikeasti ihmetyttää, miksen KOSKAAN juokse Viikissä. Juoksen AINA niitä samoja lenkkejä, perusvitosta ja perusysiä (joten tämän vuoden lenkitkin on olleet lähinnä vitosta ja ysiä). Naureskelin viime viikolla, että elän nykyään villisti, kun juoksen vakiolenkkejä VÄÄRÄÄN SUUNTAAN! Viikissähän olisi paljon polkuja, ja maastojuoksu olisi hyvää kehonhuoltoa. Metsään haluan siis mennä nyt!

Tänään riemastuin myös tekemään lihaskuntoa. Minulla on ollut jumppapallo aika monta vuotta, mutta se hankittiin Eetun lihashuoltoa varten... Lihaskunto on siinä mielessä valitettavan hyvä, etten saanut ainakaan viime viikon lihaskuntotreeneissä lihaksia kipeiksi (puuttuu siis se "onpa ainakin tullut tehtyä jotain" -olo). Pitäisi siis keksiä jotain uusia liikkeitä... Haluan vatsalihakset kipeiksi!