Ruumis on henkeä heikompi

Eilen hölkkäsin Ainon kanssa hyvin kevyen lenkin, hölkättiin taas uittopaikalta toiselle, ja uittopaikoilla vietettiin noin viiden minuutin tauot (Aino ui, minä heittelin keppiä). Koiralenkit on aika harvoin mitään potentiaalisia runner's high -lenkkejä... Eilinenkin oli peruslönköttelyä, jonka aikana tuli hymyiltyä aika paljon koiran idioottimaiselle riemulle. On se vaan vähään tyytyväinen...

Juoksulenkin jälkeen nappasin muut koirat mukaan ja käytiin vielä vajaan tunnin hitaalla kävelyllä. Kävelyn jälkeen kävin suihkussa ja söin iltapalaa ja rupesin sitten venyttelemään.

Venyttelen "tärkeimmät" lihakset aina kunnolla, eli pohkeet ja etureidet 3x30 s molemmille puolille. Toka venytys oikealle pohkeelle ei tuntunut oikein missään, joten vaihdoin jalan asentoa hieman ja naps. Tuntui sellainen tympeä, vaimea napsahdus. Pohkeessa revähti jokin. KIVA. Kävin kaivelemassa pakastinta, olisiko minulla jotain pohkeeseen sidottavaa, mutta en löytänyt mitään sopivaa. Jatkoin sitten venyttelyä, sitä pohjetta en yllättäen enää venytellyt...

Myös vanha tuttu pakara on taas kipeänä. Se revähti pahasti keväällä 2002 tai 2003 ja on ollut siitä asti ajoittain kipeänä (mutta vain silloin, kun olen treenannut enemmän tai vähemmän aktiivisesti). Siihen ei (ainakaan vielä) satu juostessa tai istuessa, mutta takareiden venytyksissä, kun paino on oikean istuinluun varassa, sattuu aika ikävästi.

Tänä aamuna taivuttelin nilkkaa edestakaisin heti herättyäni, ja jep, on se pohje revähtänyt... Aamukävely (noin 200 m...) koirien kanssa onnistui melkein ilman kipuja, mutta ylämäkeen käveleminen kiristää pohjetta kipeästi.

Jotenkin veemäistä, että pohje revähtää kesken ihan normaalin venytyksen. Revähtäisi edes jonkun raa'an vetotreenin lopussa, jotta voisin kierähtää miehekkäästi karjaisten nurin... Mutta ei, keskellä yötä tuntuu kevyt napsahdus. No, toivotaan, että revähdys on tosi lievä, ja pystyn taas päivän, parin kuluttua juoksemaan. Jos universumi vie minulta nyt juoksunkin, olen TODELLA vihainen.

Taisi olla liian hyvää musiikkia, kun ei ole otsikkoakaan valmiina

Juoksublogini on paljon parempi kuin koirablogini. Tämä ei ole mielipide, tämä on fakta. Veikkaisin, että siihen on kolme syytä:
1) juokseminen on tällä hetkellä mukavampaa kuin koiratouhut
2) en ole saanut puhua juoksusta riittävästi suunnilleen ikinä, joten sanottavaa riittää
3) juostessa on paljon aikaa ajatella kaikenlaista, eli myös sitä, mitä voi kirjoittaa blogiin; agilitytreeneissä ei oikein ajatella epäoleellisuuksia (tai jos ajattelee, kannattaa lähteä kotiin...)

Mutta tänään ei oikein ole mitään nasevaa sanottavaa. Juoksin 9 km vauhtileikittelyä, joka oli tänään ihan aitoa vauhtileikittelyä, eikä hampaat irvessä raastamista. Kiihdytyksiä taisi tulla 8? Vasta pari viimeistä kiihdytystä sai lihaksiin mukavan poltteen, kun kiihdytys päättyi ylämäkeen. Muuten koko lenkki oli mukavan rento.

Tai no, kyllähän minä tänäänkin hämmästelin ihmisten lenkkipukeutumista. Yhdellä hölkkääjällä (naisella tietysti) oli capripituiset collegehousut ja TAKKI! HEEEEI! Ei minua ihmisten kesäpukeutuminen muuten kiinnosta, mutta eikö ihmisille tule kuuma? Kai ihmiset haluaa nauttia juoksemisesta? Voiko juoksemisesta nauttia, jos on parinkymmenen asteen lämmössä TAKKI PÄÄLLÄ? Vastaan tuli tasan yksi nainen, joka oli yhtä kevyesti pukeutunut kuin minä (eli shortsit ja toppi, ei siis mitään kovin hurjaa ja perverssiä). Teki ihan mieli nostaa peukut pystyyn.

Viisaus ei asu meissä

Ainon kunnonkohotus on alkanut, Aino pääsi siis tänään mukaan hölkkälenkille. Jos Eetua saa tsempata juoksulenkillä, Ainoa ei ainakaan yhtään tarvinnut kannustaa... Aino oli aika piristävää seuraa. En tiedä, voiko lenkkiä laskea varsinaiseksi kuntoiluksi, hölkkäsin parin kilometrin pätkiä uintipaikalta toiselle ja heittelin uintipaikoilla Ainolle keppiä. Lenkki menee ehkä maksimissaan kategoriaan "itsensä liikuttelua ilman apuvälineitä", mutta hyvänä palautteluna se ainakin toimi. Lenkin saldo tänään siis 6 km.

Mutta sittenpä päästään tämän viikon saldoon...

Ma: 9 km vauhtileikittely (+ 20 km pyörällä)
Ti: 6 km hidas
Ke: 5,5 km vk + 4,1 km verryttelyt + lihaskunto
To: 8,5 km pk (+ 20 km pyörällä)
Pe: LEPO
La: 24,5 km
Su: 6 km hidas

Yhteensä 63,6 km. OHHOH. Viikon treenit voi tiivistää helposti: EI JÄRJEN HIVENTÄKÄÄN. Näin sitä aloitetaan maratontreeni kolmen vuoden hyvin vähäisten juoksentelujen jälkeen! Mutta tuosta perjantain lepopäivästä voi sentään olla tyytyväinen!

Olisi kyllä aika ihanaa, jos minulla olisi valmentaja. Jos minä juoksen omien fiilisten mukaan, tulos on tämä.

Vähän enemmän kuin yhden pisaran sadetta

Valmistauduin tämän päivän pitkään lenkkiin aika hyvin. Pidin eilen lepopäivän, kävin vain kävelemässä koirien kanssa parin tunnin metsälenkin. Kävely on muuten oikein oivallinen kehonhuoltolaji, mutta kahden tunnin kävely vetää jalat pahemmin juntturaan kuin tunnin kova lenkki... Katsoin eilen säätiedotukset, tosin vain sateen osalta, ja iltapäivälle luvattiin tihkusadetta (sitä kai yksi pisara tarkoittaa?).

Keittelin vielä aamulla kaurapuuroa (kestävyysurheilijan herkkua!) ja katsoin säätiedotukset uudelleen. Edelleen luvattiin pientä tihkua, ja sääkin oli niin harmaa, että päätin laittaa pitkähihaisen paidan ja puolipitkät trikoot. Sateen varalta laitoin piilarit (pisaroiden pyyhkiminen linsseistä tasoittaa parhaankin endorfiinihumalan...).

NONIIN. Olisi ehkä kannattanut katsoa myös lämpötila... Pitkähihainen paita oli liikaa, vaikka juoksin niin hitaasti, että rollaattorimummotkin olisivat menneet ohi (onneksi mummut olivat jääneet kotiin). Ei ollut tuskaisen kuuma, mutta oli sellainen nihkeän lämmin sää. Sitä sadettakin saatiin odotella... Vähän ennen Paloheinän ulkoilumajaa sitten rysähti. Taivas repesi, ja alkoi tulla vettä melko lailla kaatamalla. Pyöräilijä, joka oli juuri mennyt ohitseni, piti sadetta sillan alla. "Enhän minä sokerista ole", myhäilin ja juoksin ohi. "MUTTA MP3-SOITTIMENI ON!" Piti sitten pysähtyä seuraavan sillan alle. Sillan alla oli minua hieman vanhempi rouva odottelemassa sateen laantumista. Vaihdettiin siinä muutama sana, rouvakin oli kuulemma juossut nuorena maratoneja.

Minun nuoruudessani kesät olivat kesiä, talvet olivat talvia, ja Helsingissä ei ollut hyttysiä. NO NYT ON. Ne riivatut inisijät hyökkäsivät kimppuuni välittömästi. Aikani niitä läiskittyäni käärin mp3-soittimen vessapaperiin (ja toivoin, että en tarvitse sitä enää lenkin aikana), laitoin soittimen pullovyön taskuun ja totesin rouvalle, että sade taitaa tässä tilanteessa olla pienempi paha kuin hyttyset.

Sade laantui vasta, kun olin siinä Haltialan tappotylsällä suoralla, joten ihan hyvä, etten jäänyt odottelemaan... Kehä ykkösen kohdalla alkoi sataa uudelleen, ja siinä vaiheessa en enää edes harkinnut sillan alla seisoskelua. Päätin vaan, voittamaton kun olen, juosta vielä ihan pikkukierroksen. Lenkin saldoksi tuli 24,5 km. Jalat kestivät muuten hyvin, mutta tosi pahasti vinoilla teillä, kun jalka laskeutui vinoon (vähän kuin olisi tosi massiivinen ylipronaatio), polvea vähän juili. Pitää vaan hakata lisää kilometrejä ennen maratonia...

When the feeling's right I'm gonna run all night

Minulla on menossa kuherruskuukausi juoksuharrastuksen kanssa. Tämä ei voi jatkua loputtomiin... Tänään alkoi heti ensimmäisen sadan metrin aikana harmittaa, että pennut pitää käyttää pissalla ja kakalla ennen keskiyötä - olisi tehnyt mieli lähteä juoksemaan pitkää lenkkiä, kun juoksu tuntui niin tajuttoman hyvältä. Askel oli kevyt, kaikki soittimesta tuleva musiikki oli juuri sopivaa, sää oli aivan taivaallinen (tihkusadetta, puuskittaista tuulta), lippis pysyi yllättäen päässä, ja tunsin itseni ihan juoksijaksi. Oli tarkoitus juosta 6 km, mutta kapinoin sen verran, että juoksin 2,5 km ylimääräistä (eli 8,5 km, Noora ei kuulemma jaksa harrastaa yhteenlaskua). Ei tuo pituuden puolesta ehkä ihan täysin palauttavasta lenkistä käynyt, mutta ei tullut pahemmin hiki... Huomenna on PAKKO pitää lepopäivä, nyt on tullut jo kuusi juoksupäivää putkeen. Lauantaina sitten pitkis!

Varmaan se, että olen ruvennut vihdoin venyttelemään KUNNOLLA aina lenkin jälkeen, on edesauttanut juoksuhurmion kehittymistä. Jalat ovat heti lenkin alussa kimmoisat, eikä jalkojen lämpenemiseen mene puolta tuntia. Vaikka en oikeastaan yhtään tykkää venyttelystä, olen jäänyt siihen nyt vähän koukkuun... Parasta on se, että nyt venytyksiä voi kohdistaa jo muuallekin kuin pohkeisiin :D Pohkeeni ovat tainneet olla aika erinomaisen jumissa.

Juuri tällä hetkellä on aivan voittamaton olo. Melkein tekisi mieli harkita MasUlle lähtemistä sitten taas joskus... Mutta vaan melkein.

Ei riemulla rajaa

Hilipatihei. Tuli käytyä lenkillä. Olipa taas mukavaa. 9,6 km, josta 5,5 km "reippaasti", eli niin, että viimeiset 100 m meni suunnilleen verta oksentaen. En tiedä, teenkö jotain väärin "reippailla" lenkeillä, koska kyllä minulla aina pullistuu silmät päästä viimeisen kilometrin aikana. Mutta olisi niin tylsää juosta hitaammin! Kyllä joskus pitää tuntea vähän tuskaa!

Pitäisi ehkä joskus ottaa aikaa joltain "reippaalta" lenkiltä, että tietäisin, onko se "silmät pullistuu päästä" -vauhti jotain 6 min/km-luokkaa...

Ihmisten lenkkipukeutuminen jaksaa kyllä ihmetyttää minua. Eikö ihmisille tule järjettömän kuuma niissä pitkissä trikoissa ja pitkähihaisissa paidoissa? Hulluimmilla on takitkin päällä. Itsehän siis vedän alushousujen kokoisissa shortseissa ja hyvin ohuessa (suunnilleen läpinäkyvässä) t-paidassa. Pärjää helteelläkin. Ehkä muut kunnioittaa muiden ihmisten silmiä? Minä en.

Ai niin, väänsin vähän lihaskuntoakin. Ehkä sitten joskus ei enää ihmisten silmiin satu, kun juoksen läpinäkyvässä paidassani vastaan.

Ylipäällikön kanssa lenkillä

Päätin lähteä Ylipäällikön kanssa suhdetta rakentamaan. Kahdenkeskistä aikaa koiran kanssa nääs. Ja koska Ylipäällikkö rakastaa juoksua yli kaiken, mikä olisikaan juoksulenkkiä parempi tapa viettää aikaa yhdessä?

Poikamaisen kesätukan paljastama vähemmän poikamainen kesävartalo saattoi myös olla osasyynä.

Koska Ylipäällikkö on käynyt juoksulenkillä viimeksi suunnilleen tammikuussa, ja minäkin yritän harrastaa järjenkäyttöä kilometrikeräilyssä, juostiin vain vanha kunnon kutonen. Ylipäällikkö juoksi ihan järkyttävän reippaasti, ravasi ja laukkasi lähes koko matkan edelläni ja jäi vain pari kertaa taakseni pissataukojen takia. Juttelin tosin mukavia koko lenkin ajan ja heittelin nappuloita välillä (noin 200 m välein) palkinnoksi hienosta juoksutahdista.

Ehkä Ylipäällikkökin voisi käydä pari kertaa viikossa hölkkäämässä, JOS juostaisiin vain noita minilenkkejä JA käytäisiin juoksemassa niin myöhään, että voin huoletta höpötellä mukavia koko lenkin ajan. Ehkä Ylipäällikkö ei siinä tapauksessa menisi pöydän alle piiloon nähdessään juoksukengät ja valjaat...

Juoksee supien kanssa

Näköjään agility aiheuttaa minulle nykyään aivan suunnatonta ahdistusta: SM-kisojen aikana piti juosta yli 25 km, ja tänään koulutusryhmän möllikisojen jälkeen oli pakko lähteä lenkille.

Matkaan lähdin joskus yhdentoista aikoihin, ja oli niin ihanan viileää, ettei pitkähihainen juoksupaita ollut yhtään liioittelua. Väitän lenkkiä vauhtileikittelyksi, mutta todellisuudessa kiihdytykset menivät ajoittain ehkä vähän raaston puolelle. Ulkoilureiteillä ei ollut ruuhkaa, ei tarvinnut väistellä koirankusettajia, mutta pari kertaa piti vähän jarrutella kesken kiihdytyksen: kerran tien yli juoksi kettu, kerran kaksi supikoiraa(?). Juoksin reilut 9 km, kiihdytyksiä taisi tulla ehkä 6-8.

Pitäisi ehkä ruveta tyhjentämään piilarivalikoimaa - perushölkässä silmälasit on ok, mutta juostessa lasit pomppivat liikaa.

Ai niin, pyöräilin tänään hallille ja takaisin, kilometrejä kertyi yhteensä kai noin 20. Yllättävää, että juoksu tuntui noinkin mukavalta jo pari tuntia pyöräilyn jälkeen... Voisi joskus oikein tehdä yhdistelmätreenin, ettei sitten Kuopiossa tarvitsisi niin järkyttyä siitä, miten kaamealta juoksu tuntuu.

Jos jalat tahtovat juosta, mikä minä olen niitä kieltämään?

(Voi kettu nyt sentään. Mikä tässä bloggerissa on vikana? Wanha parjattu vuodatus ei KOSKAAN hävitä tekstejä tätä tahtia. Vähän veikkaisin, että olen joutunut kirjoittamaan joka ikisen postauksen vähintään kaksi kertaa. Enkä jostain syystä pysty kommentoimaan postauksia lainkaan...)

Tämän viikon piti olla kevyt viikko, ja tämän päivän piti olla lepopäivä. Jostain kumman syystä koin kuitenkin kevyttä ärtymystä, ja kun minua ärsyttää, haluan juosta. Tai syödä, mutta ehdin jo syödäkin niin paljon, etten jaksanut enempää.

Kun minua ärsytti edelleen yhdeksältä ja halusin EDELLEEN juoksemaan (vaikka satoikin), päätin luovuttaa ja laittaa lenkkarit jalkaan. Irrottelin ja laitoin oikein piilaritkin, ettei varmasti alkaisi kaduttaa sateessa juokseminen. Hölkkäsin oikein kevyttä vauhtia vanhan kunnon perusvitosen (joka onkin muuten oikeastaan vanha kunnon peruskutonen), ja AIJJAI, että tekikin hyvää. Mieli on puhdas, jalat likaiset (kuraa, kuraa, kuraa!).

"Kevyen" viikon yhteenveto:

Ma: lepo
Ti: 12 km pk + lihaskunto
Ke: 7,5 km kova + 2,5 km verryttelyt
To: 50 min kevyttä hölkkää maastossa + 20 min siirtymiset
Pe: lihaskunto
La: 19,5 km
Su: 6 km hidas

Jos oletetaan, että torstaina tuli lönkyteltyä vaikka 10 km, viikon saldoksi tulee noin 57,5 km. Ei mene kevyen viikon määritelmään mitenkään... Joskus vaan vähän lähtee käsistä.

Tämänkin idean toteuttamiseen meni vain noin viisi vuotta

Kun muutin Helsinkiin, aloin tietysti heti tutkia mahdollisia lenkkireittejä. Yksi mielenkiintoinen vaihtoehto oli lenkki Vanhankaupunginselän ympäri, ja kävin jopa kerran kiertämässä lenkin pyörällä, mutta en jostain syystä koskaan käynyt "villeinä juoksuvuosinani" juoksemassa lenkkiä.

Koska elän nykyään villisti ja vaarallisesti, päätin reilu viikko sitten juosta lenkin vihdoin. Valmistauduin mittaamalla lenkin. Tulokseksi sain noin 16 km, eli kierros sopisi hyvin lyhyeksi pitkäksi lenkiksi (onpa aika terävästi ilmaistu...).

Alkumatkan maltoin hölkätä riittävän rennosti, mutta sitten karvanoppahumppa vei mukanaan (pitäisi ehkä ladata soittimeen jotain HÖLKKÄÄN sopivaa musiikkia), ja juoksin ehkä vähän turhan reippaasti. Ajattelin, että koska lenkki on noinkin lyhyt, sen voi huoletta juosta rentoa vauhtia. Loppumatkasta jalkoja alkoi kuitenkin vähän väsyttää (joten piti valita vielä reippaampaa humppaa, koska loppua kohti hidastuva vauhti on merkki huonosta kunnosta), ja kun pääsin kotiin, kello oli yllättävän paljon. Piti sitten mitata matka uudestaan, ja hupsista, sehän olikin 19,5 km.

Oli kyllä kohtalaisen nälkä, kun pääsin kotiin. Oletteko koskaan kokeilleet höylätä voita juustohöylällä ruisleivän päälle?

PS. Miksiköhän olen näin lihava?

16.6. ja aloitteleva metsäläinen

Aijjai, heti alkoi päivitykset laahata, kun koira rampautui.

Eilen käytiin siis metsässä hölkällä. Tällä kertaa reittivalinta oli kesy, lähinnä latupohjia ja pari lyhyttä pätkää oikeaa polkua. Koko lenkki kesti noin 70 min (mukana siis siirtyminen Viikkiin ja takaisin). "Lyhyeksi, palauttavaksi hölkäksi" lenkki oli vähän liian pitkä, mutta terapeuttinen maalaisympäristö helli jalkoja Kehä I -juoksun jälkeen.

Ajattelin päräyttää juoksuohjelmaan kaksi uutta "erikoislenkkiä" (ne normaalit erikoislenkithän on tietysti pitkis ja reipas): yksi lenkki maastossa ja yksi asfaltilla. Asfalttilenkki saa aikaan henkistä kasvua (onko mitään yhtä tympeää kuin hölkkä autotien laidassa?) ja maastossa voi palautua asfalttilenkin kärsimyksistä. Tämähän tarkoittaa siis sitä, etten voi juosta "perusvitostani" enää lainkaan, jos en rupea juoksemaan viittä kertaa viikossa. HMM. No, eihän minulla ole mitään tärkeämpääkään tekemistä!

Kick assphalt

Kick assphalt -paita voisi olla aika ihana.

Oltiin tänään sukuloimassa, ja oli tarkoitus juosta kotiin Paloheinän kautta. Leppoisa vauhti, kiva reitti jne. No, sattuneesta syystä juostiinkin Kehä I:n vieressä koko matka. Eikä juostu leppoisaa vauhtia... Saldona siis 7,5 km kova + 2,5 km loppuverryttely (alkuverryttely jäi tekemättä, hups).

Positiivista lenkissä oli se, että tulipa ainakin juostua kerrankin asfaltilla. Juoksen AINA hiekalla, ja Helsinki City Marathonilla jalat saisi mielellään kestää sen 42 km asfalttia... Mutta toisaalta parasta, mitä voin ottaa lähtöviivalle mukaan, on terveet jalat - jalat kannattaa rikkoa vasta kisassa!

Mahani kestää näköjään yllättävän paljon: juuri ennen lähtöä söin makaronilaatikkoa, pari palaa pizzaa, suklaatuutin ja mansikkarahkaa. Maha tietysti turposi juostessa suunnilleen Afrikan kokoiseksi, eikä hengittäminen ollut aina kovin helppoa, mutta silti. Minulla on selvästi jotain lahjoja pitkiin ultrakisoihin...

14.6. ja treenipäiväkirja alkaa

Rakas treenipäiväkirja, saan jo tänään kirjoittaa ensimmäisen merkinnän.

Lönkyttelin Jürgen Hoffmannin kanssa Viikissä. Ulkoilukartan mukaan kilometrejä kertyi noin 12, todellisuudessa siihen päälle tulee vielä pieni määrä löytöretkeilyä (ulkoilukartta ei tunne polkuja). Lönkyttelyyn kulunutta aikaa en tiedä tai haluakaan tietää, siitä tulisi vain paha mieli.

Loppumatkasta Jyräystä alkoi hieman väsyttää ja janottaa, mutta muuten lenkki oli oikein rentoa menoa. Jännää, että heti, kun koira alkaa uuvahtaa, omakin meno alkaa tyssätä (sen takia Eetun kanssa juokseminen varmaan onkin niin raskasta, Eetu kun uuvahtaa heti, kun valjaat laitetaan päälle...).

Alkoi oikeasti ihmetyttää, miksen KOSKAAN juokse Viikissä. Juoksen AINA niitä samoja lenkkejä, perusvitosta ja perusysiä (joten tämän vuoden lenkitkin on olleet lähinnä vitosta ja ysiä). Naureskelin viime viikolla, että elän nykyään villisti, kun juoksen vakiolenkkejä VÄÄRÄÄN SUUNTAAN! Viikissähän olisi paljon polkuja, ja maastojuoksu olisi hyvää kehonhuoltoa. Metsään haluan siis mennä nyt!

Tänään riemastuin myös tekemään lihaskuntoa. Minulla on ollut jumppapallo aika monta vuotta, mutta se hankittiin Eetun lihashuoltoa varten... Lihaskunto on siinä mielessä valitettavan hyvä, etten saanut ainakaan viime viikon lihaskuntotreeneissä lihaksia kipeiksi (puuttuu siis se "onpa ainakin tullut tehtyä jotain" -olo). Pitäisi siis keksiä jotain uusia liikkeitä... Haluan vatsalihakset kipeiksi!

Juoksijapoikaa laulattaa

Päätin sitten aloittaa kymmenen viikon juoksublogin (ja muutama tunti vuodatus-blogin perustamisen jälkeen siirryin bloggeriin tappelemaan, koska ulkoasutaistelu ei onnistunut). Oikeastaanhan nimi "Kymmenen viikkoa" on hieman epätarkka, koska aikaa on ALLE 10 viikkoa. Näiden vajaan kymmenen viikon aikana ehtii ehkä juosta noin 45 lenkkiä. Olen juossut vuosina 2009-2011 yhteensä ehkä 45 lenkkiä. Lähtötaso on siis kova...

Otsikkokuvaan valitsin vuoden 2005 Helsinki City Marathonin valkoisimmat jalat. Nuo minun säärenihän hohtavat pimeässä!

Itseäni lainaten: "Tarttis olla paremmassa kunnossa ja ruikuttaa vähemmän..."