Valmistauduin tämän päivän pitkään lenkkiin aika hyvin. Pidin eilen lepopäivän, kävin vain kävelemässä koirien kanssa parin tunnin metsälenkin. Kävely on muuten oikein oivallinen kehonhuoltolaji, mutta kahden tunnin kävely vetää jalat pahemmin juntturaan kuin tunnin kova lenkki... Katsoin eilen säätiedotukset, tosin vain sateen osalta, ja iltapäivälle luvattiin tihkusadetta (sitä kai yksi pisara tarkoittaa?).
Keittelin vielä aamulla kaurapuuroa (kestävyysurheilijan herkkua!) ja katsoin säätiedotukset uudelleen. Edelleen luvattiin pientä tihkua, ja sääkin oli niin harmaa, että päätin laittaa pitkähihaisen paidan ja puolipitkät trikoot. Sateen varalta laitoin piilarit (pisaroiden pyyhkiminen linsseistä tasoittaa parhaankin endorfiinihumalan...).
NONIIN. Olisi ehkä kannattanut katsoa myös lämpötila... Pitkähihainen paita oli liikaa, vaikka juoksin niin hitaasti, että rollaattorimummotkin olisivat menneet ohi (onneksi mummut olivat jääneet kotiin). Ei ollut tuskaisen kuuma, mutta oli sellainen nihkeän lämmin sää. Sitä sadettakin saatiin odotella... Vähän ennen Paloheinän ulkoilumajaa sitten rysähti. Taivas repesi, ja alkoi tulla vettä melko lailla kaatamalla. Pyöräilijä, joka oli juuri mennyt ohitseni, piti sadetta sillan alla. "Enhän minä sokerista ole", myhäilin ja juoksin ohi. "MUTTA MP3-SOITTIMENI ON!" Piti sitten pysähtyä seuraavan sillan alle. Sillan alla oli minua hieman vanhempi rouva odottelemassa sateen laantumista. Vaihdettiin siinä muutama sana, rouvakin oli kuulemma juossut nuorena maratoneja.
Minun nuoruudessani kesät olivat kesiä, talvet olivat talvia, ja Helsingissä ei ollut hyttysiä. NO NYT ON. Ne riivatut inisijät hyökkäsivät kimppuuni välittömästi. Aikani niitä läiskittyäni käärin mp3-soittimen vessapaperiin (ja toivoin, että en tarvitse sitä enää lenkin aikana), laitoin soittimen pullovyön taskuun ja totesin rouvalle, että sade taitaa tässä tilanteessa olla pienempi paha kuin hyttyset.
Sade laantui vasta, kun olin siinä Haltialan tappotylsällä suoralla, joten ihan hyvä, etten jäänyt odottelemaan... Kehä ykkösen kohdalla alkoi sataa uudelleen, ja siinä vaiheessa en enää edes harkinnut sillan alla seisoskelua. Päätin vaan, voittamaton kun olen, juosta vielä ihan pikkukierroksen. Lenkin saldoksi tuli 24,5 km. Jalat kestivät muuten hyvin, mutta tosi pahasti vinoilla teillä, kun jalka laskeutui vinoon (vähän kuin olisi tosi massiivinen ylipronaatio), polvea vähän juili. Pitää vaan hakata lisää kilometrejä ennen maratonia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti