Tänään ohjelmassa oli talviurheilulajeista paras ja jaloin: villasukkajuoksu! Villasukkajuoksu on juuri sitä, miltä se kuulostaa: juoksua villasukat jalassa, ilman kenkiä. Lenkistä riippuen jalassa on 3-5 paria villasukkia, tänään -6 asteessa kolme paria (plus alimpana kerroksena puuvillasukat) oli juuri sopivasti.
Sitä kuvittelisi, että pelkät villasukat jalassa juokseminen on vähän epäkäytännöllistä; sukat kastuu, varpaita paleltaa ja jalkoihin sattuu. No, sukat ei kastu, villa eristää ja jos juoksee joustavalla alustalla fiksulla tekniikalla, juoksu tuntuu hyvältä. Järkevässä mittakaavassa villasukkajuoksu on vähän kuin kehonhuollon ja juoksutekniikkatreenin sekoitus. Villasukat jalassa juoksutekniikka muuttuu automaattisesti päkiäpainotteisemmaksi, ja kun jalka liikkuu vapaasti, pikkulihakset vahvistuu. Tai näin minä oletan, ainakin omat jalkani ovat tosi joustavat ja tuoreet villasukkalenkkien jälkeen, kun vastaavassa säässä kengät jalassa juoksentelu vetää jalat pahaan solmuun. Juoksuolosuhteille on kuitenkin vaatimuksia: hiekotetulla tai jäisellä tiellä en juoksisi... Käytännössä ne olosuhteet, joissa kengät jalassa on veemäistä juosta, on huomattavasti siedettävämmät ilman kenkiä. Helsinkiläinen talvikunnossapito suosii villasukkajuoksua!
Ja sitten siihen järkevään mittakaavaan... Talven ensimmäinen villasukkalenkki (köh, ei ole tullut muutenkaan oikein käytyä lenkillä), joten ajateltiin hölkätä hyvin kevyt 5 km (5 km on sinänsä jo aika pitkä "totuttelulenkiksi"...). Juokseminen oli niin kivaa, että ehdotinkin pientä pidennystä. No, minulla oli kivaa vielä muutaman kilometrin kuluttuakin, mutta lenkkikaverilla alkoi jalat väsyä ja kipeytyä. Loppumatka käveltiin. Kokonaisuudessaan juostiin siis ehkä n. 6,5 km, kävelyä tuli n. 2,5 km. Myönnetään, ettei minunkaan jaloissa ehkä olisi voimat riittäneet ehjään juoksutekniikkaan loppuun asti, joten parempi näin...
Mutta jalat oli kyllä tosi hyvässä kunnossa lenkin jälkeen, jo heti lenkin jälkeen tuntui samalta kuin normaalisti kunnon venyttelyn jälkeen. Pitää ehkä harkita paljasjalkakenkien hankkimista kesäksi...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste peruskestävyys. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. helmikuuta 2013
tiistai 16. elokuuta 2011
Viimeistä viikkoa viedään
Huh. Kauhistus. Tässä vaiheessa iskee aina kevyt paniikki, että en ole treenannut tarpeeksi, pitäisiköhän totuttaa jalkoja asfalttiin, pitäisiköhän juosta joku reipas lenkki jne. EI KANNATA. AAAAARGH. Ja koska olen syönyt jo pari viikkoa kuin sika, hiilarimättö ei tässä vaiheessa oikein houkuta.
Olen suunnitellut neljän tunnin jänisten perään lähtemistä, mutta nyt epäilyttää... Juoksuhistoriani on vahva, mutta kaukainen. Viimeksi olen juossut aktiivisesti vuonna 2007 (2008 yritin, mutta ei onnistunut kovin hyvin). Viimeisin neljän tunnin alitukseni on vuodelta 2007. Viimeksi olen juossut maratonin vuonna 2009, ja se oli aivan hirveä kokemus. Ei todellakaan kannata lähteä maratonille, jos ei ole juossut pitkiä lenkkejä pariin vuoteen...
Tämän vuoden "testilenkkivauhdit" rohkaisevat yrittämään neljän tunnin alitusta, mutta idioottikin tajuaa, että vauhtikestävyys on minulla huomattavasti vahvempi kuin peruskestävyys. Aaaargh....
Kävin tänään lönkyttelemässä Ainon kanssa mukavan ~5,5 km lenkin. Tehtiin noin viisi rentoa kiihdytystä, muuten hölkyteltiin rauhallisesti. Oli tarkoitus tehdä vähän lihaskuntoa lenkin jälkeen, mutta ei huvittanut. Maltoin sentään venytellä...

sunnuntai 14. elokuuta 2011
Onpa noloa
Aika paha päivitystauko... Mutta toisaalta tuohon väliin menee vain noin neljä juoksulenkkiä, joista ei ole kauheasti mainittavaa, yksi mehevä flunssa ja yksi paska reissu.
Torstaina tuon porrasjuoksun jälkeen kävin "hölkyttelemässä" 9 km. Oli kaamea helle, enkä ollut syönyt mitään koko aamuna. Oli ihan hirveä lenkki, koko juoksu tuntui ihan kamalalta. Osa juoksun kammottavuudesta saattoi johtua siitäkin, että lenkin jälkeen päälle pamahti ihan kaamea flunssa... Juoksin viisi agilityrataa, mutta hölkkälenkit unohdin suosiolla.
Tiistaina lähdettiin Itävaltaan. Keskiviikkona käveltiin n. 7,5 h vaellus, ja oli ehkä flunssan kannalta vähän huono veto... Torstaina alkoi pahin yskä, joka minulla on koskaan ollut... Junamatka Linzistä Bad Halliin oli ihan kammottava, kun yskänkohtaus vaan kesti ja kesti ja lopulta silmät vuotivat vettä ja hengittäminen oli hankalaa.
Torstaista sunnuntaiaamuun on ajanjakso, jonka mieluiten unohtaisin. Tai no, yskä loppui lauantaina.
Reissun aikana söin ihan järkyttävän määrän suklaata. Minulle järkyttävä määrä suklaata tarkoittaa ehkä vähän muuta kuin "normaaleille ihmisille", voin syödä ihan tuskattomasti ~400 g suklaata putkeen.
Ekalla juoksulenkillä reissun jälkeen taisin käydä joskus keskiviikkona. Lenkki oli muistaakseni 9 km reipastahtinen lenkki keskellä yötä.
Viimeisen pitkän lenkin juoksin lauantaina 7.8. Lenkki oli 23 km "peruspitkis" Paloheinän kautta. Välillä satoi melko lailla kaatamalla. Paloheinässä vastaan alkoi tulla juoksijoita numerolappu rinnassa. Mietin, että eihän tämä ole Paloheinämaratonin reittiä, mutta sitten bongasin PePon hikitossulogon. Masokistin Unelma!! Aloin virnistellä kuin vähä-älyinen - ihan sama, miten huonosti minulla menee, ENPÄ AINAKAAN OLE JUOKSEMASSA MASOKISTIN UNELMAA!!! Kannustin muutamia juoksijoita, bongasin jopa joitain tuttuja naamoja. Hölkkäsin huoltosuoralle ja kysyin PePolaiselta, kuinka moni hullu lähti tänä vuonna matkaan. "36 juoksijaa, 0 hullua". Jatkoin lenkkiä, äkkiä askel oli tosi kevyt. Olin juossut siihen mennessä vain jotain 13-14 km, MasUa juoksevilla oli takana jo 6 h 30 min...
Tällä viikolla olen juossut pari lyhyttä lenkkiä, 6-9 km pyrähdyksiä. Nyt on enää alle viikko Helsinki City Marathoniin... Voi luoja, mihin nämä viikot katosivat. Nyt olisi tarkoitus pitää jalat tuoreina, keskittyä kehonhuoltoon ja miettiä sopivat juoksuvaatteet. Toivottavasti 20.8. olisi viileää ja puolipilvistä, se olisi ihan superhyvä synttärilahja!!

maanantai 18. heinäkuuta 2011
Häh? Lepopäivä?
Muutama tunti sitten kirjoitin, että tulee kaksi lepopäivää putkeen. Ei mennyt montaa tuntia, ennen kuin löysin itseni lenkkipolulta... En suunnitellut sitä, niin vain kävi!
Sovin serkkuni kanssa, että lähden huomenna hoitamaan Jillian-velvollisuuksiani Malminkartanon jätemäen portaisiin, joten ehkä ajattelin huuhdella lauantain ja sunnuntain maitohapot pois etureisistä ennen uutta happokylpyä. Tai jotain. Ehkä huomenna tulee tehtyä jotain lihaskuntoakin, edellisestä kerrasta on aikaa jo pari viikkoa. Ja lauantain pitkiksellä (voiko muuten 1 h 45 min lenkkiä edes kutsua pitkäksi lenkiksi?) totesin, että vatsa- ja selkälihakset eivät oikein kestä. Ryhti lysähtää ja selkä notkahtaa normaaliakin pahemmalle notkolle.
Hölkkäsin 6 km peruskestävyyshölkkää, taisi olla aika viileä sää, kun ei tullut edes hiki. Aino oli mukana, ja sille tuli vähän kuuma.

torstai 7. heinäkuuta 2011
...ja sitten taas vaihteeksi KEVYTTÄ HÖLKKÄÄ
Ainolle ehti tulla sen verran monta peräkkäistä juoksulenkkipäivää, että eilen jätin sen suosiolla kotiin, vaikka ohjelmassa olikin vaan 6 km hitaasti. Sain siis juosta ihan yksin! Aino taitaa olla taas aika hyvä lenkkikaveri, koska lenkki ei tuntunut yhtään erilaiselta kuin Ainon kanssa juostut lenkit (ei siis tarvitse "raahata koiraa perässä" tai tsempata jatkuvasti, vaan Aino on juossut koko ajan edelläni).
Oli jotenkin vähän jäykkää, ehkä ne tosi huonot venyttelyt kostautuvat nyt... Mutta en vaan uskalla venytellä nyt yhtä hyvin kuin aiemmin, eikä venyttely ole yhtä rentoa ja nautinnollista, kun kyttään vaan, että ei kai missään napsahda mikään.
Tänään onkin sitten lepopäivä. Voisi vaikka yrittää verrytellä vähän ja venytellä OIKEIN KUNNOLLA.
Ja hei muuten, vatsalihakset on edelleen ihan TAPPOKIPEÄT : D Ihan loistavaa. Niillä ulkoilureittien vatsalihaspenkeillä saa näköjään sellaisen rasituksen, että jopa tämä minun sixpackini (köh, twopackini oikeastaan) kipeytyy!

maanantai 4. heinäkuuta 2011
Haussa Bob tai Jillian
Rupesin serkkuni Jillianiksi. Hauskaa : D Tänään käytiin lenkillä, kierrettiin MasU-kierros neljästi (tiedoksi niille ressukoille, jotka eivät ole vielä juosseet MasUa: MasU-kierros on noin 1,8 km) ja tehtiin kierrosten välissä lihaskuntoa (lähinnä vatsoja ja selkiä, kummankaan lihaskunto ei riittänyt leuanvetoihin...). Kaksi ekaa kierrosta mentiin periaatteella yksi lyhtypylväänväli hölkkää + kaksi kävelyä, ja kaksi viimeistä 2 lyhtypylväänväliä hölkkää + 2 kävelyä.
Aino oli mukana. Aino puri serkkuani pari kertaa lahkeesta. Tai no, aika monta kertaa. Aino on edelleen aika innoissaan kaikesta, mihin liittyy liikkuminen.
Lenkin lopuksi juostiin vielä Paloheinän mäen päälle, ja jopa kiihdytin viimeisessä nousussa, eikä pohje suuttunut!
Ei minullakaan taida mennä kovin hyvin: laskeskelin, että 4x1,8=8,4. Ei muuten ole.
Jos joku tahtoo ruveta personal trainerikseni, ANTAA PALAA VAAN! Jillian-tyyppi on ehkä vähän parempi kuin Bob-tyyppi, en halua ymmärrystä, vaan piiskaamista ja henkistä väkivaltaa. Jos jalka revähtää, sitten p*****e punnerretaan, eikä syödä karkkia. Haluaisin jonkun, joka karjuu ja käskee jatkamaan, vaikka silmissä pimenee.
Viime viikon saldo oli niin surullinen, että unohdin näköjään laskea viikkokilometrit.
Ma: 9 km vauhtileikittely
Ti: 6 km palauttava (ja jalan reväytys)
Ke: Eläimellistä mättöä
To: Lisää eläimellistä mättöä
Pe: Paluu todellisuuteen
La: 6 km HYVIN HIDASTA (+ lihaskunto)
Su: 6 km YHTÄ HIDASTA
Jos pinnistän ja keskityn, saan saldoksi 27 km. No, tavoitteenahan minulla on 42 km/viikko, eli ei tuosta tavoitteesta kovin paljon jääty...

Tunnisteet:
koiralenkit,
lihaskunto,
peruskestävyys,
yhteenvedot
I gave up jogging because my thighs kept rubbing together and setting my pantyhose on fire
Joo, jännää kirjoitella noista 6 km hölkistä : D Eilen taas 6 km peruslönköttelypk:ta, ja Ainolle taas kaksi uimalenkkiä ja kolme reipastahtista vetoa ylämäkeen (Ainolle siis vedotkin, minä vaan hölkkäsin kevyesti, huoh...).
Lenkin jälkeen samat kevyet venytykset.
Paitsi että hei, onhan jokin uutta (tai vanhaa...)! Reidet hinkkaa yhteen! Vaaka näyttää edelleen 2 kg enemmän kuin ennen revähdystä, eli joko minulla on tosi sitkeää turvotusta tai sitten tuli oikeasti vähän fläsää. Tosi kiva, eihän sitä ollutkaan vielä riittävästi. Varsinkaan sisäreisissä.

lauantai 2. heinäkuuta 2011
Piti sitten testata, kestääkö jalka
Jalka revähti tiistaina. Keskiviikkona sain kaverilta kyydin Tammiston Lidliin (käytiin Lidlissä! Vantaalla! Vähän kuin kulttuurireissulla Korsossa!), ja ostin IHAN SIKANA mättöä. Ja kun minä sanon, että ihan sikana, myös tarkoitan sitä. Kaksi jotain suklaataskua (siis jotain voitaikinaa ja suklaamössöä), kaksi suklaalevyä (mansikkavalkosuklaata ja kookossuklaata), paketillisen jugurttitäytteisiä suklaapatukoita (200 g), paketillisen (350 g muistaakseni) jotain marsin tapaisia pikkupatukoita, patonkia ja pizzaa. Kyllä, minua harmitti aika kovasti se jalan revähdys. SÖIN TUON KAIKEN KAHDESSA PÄIVÄSSÄ. KYLLÄ!!
Olen ihan lievästi turvoksissa, jalatkin näyttivät eilen tosi oudoilta. En tiedä, olenko elefanttitautinen helteen ja mättämisen takia, vai oliko lihakset ihan totaalitukossa kaikesta hiilarista, mutta pohjelihakset oli PYÖREÄT. Pohkeenihan ovat aivan valtavat, enkä nyt harrasta mitään naismaista "iik kun jalkani ovat paksut" -hapatusta, nämä ON valtavat. Pohkeiden muoto on harvinaisen maskuliininen, pohkeet ovat siis ihan kulmikkaat (serkkuni kommentoi kerran, että näytän korkokengissä ihan drag queenilta). Eilen pohkeetkin oli pyöreät. Ja jalat oli niin tukossa, että alkoi jo epäilyttää, että osa kivusta johtuu vaan siitä, että jalat on niin tönkkönä.
Otin tuon parin päivän ajan tulehduskipulääkettä kunnon annoksen yöksi - anti-inflammatorinen vaikutus oli tervetullut, kivunpoisto ei niinkään. Jos jalkaan ei satu yhtään, rasitan sitä ihan normaalisti, joten jalka sai oikein mielellään olla juuri sen verran kipeä, mitä se oikeasti oli.
Tänään piti sitten testata, kestääkö se jalka yhtään juoksua. Käytiin lönkyttelemässä Ainon kanssa ehkä noin 6,5 km. Pysähdeltiin totuttuun tapaan parin kilometrin välein, jotta Aino pääsi uimaan. Jalkaan ei sattunut koko lenkin aikana yhtään! Aika outoa. Venyttelin tosi kevyesti, en uskaltanut räsäyttää jalkaa ihan kunnolla tohjoksi, joten ei ole samanlainen mahtava olo kuin yleensä lenkin jälkeen, mutta pohje tuntuu oikeasti paremmalta. Ehkä jo se, että jalat eivät ole enää ällöttävän turvoksissa, auttaa pohkeen parantumista...
Eihän tuolla surkealla kampuralla uskalla mitään kunnon lenkkejä juosta, ennen kuin kaikki kipu on loppunut. Hölkötellään siis noita kuuden kilometrin lenkkejä, kunnes jalkaa uskaltaa taas esim. venytellä...

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011
Viisaus ei asu meissä
Ainon kunnonkohotus on alkanut, Aino pääsi siis tänään mukaan hölkkälenkille. Jos Eetua saa tsempata juoksulenkillä, Ainoa ei ainakaan yhtään tarvinnut kannustaa... Aino oli aika piristävää seuraa. En tiedä, voiko lenkkiä laskea varsinaiseksi kuntoiluksi, hölkkäsin parin kilometrin pätkiä uintipaikalta toiselle ja heittelin uintipaikoilla Ainolle keppiä. Lenkki menee ehkä maksimissaan kategoriaan "itsensä liikuttelua ilman apuvälineitä", mutta hyvänä palautteluna se ainakin toimi. Lenkin saldo tänään siis 6 km.
Mutta sittenpä päästään tämän viikon saldoon...
Ma: 9 km vauhtileikittely (+ 20 km pyörällä)
Ti: 6 km hidas
Ke: 5,5 km vk + 4,1 km verryttelyt + lihaskunto
To: 8,5 km pk (+ 20 km pyörällä)
Pe: LEPO
La: 24,5 km
Su: 6 km hidas
Yhteensä 63,6 km. OHHOH. Viikon treenit voi tiivistää helposti: EI JÄRJEN HIVENTÄKÄÄN. Näin sitä aloitetaan maratontreeni kolmen vuoden hyvin vähäisten juoksentelujen jälkeen! Mutta tuosta perjantain lepopäivästä voi sentään olla tyytyväinen!
Olisi kyllä aika ihanaa, jos minulla olisi valmentaja. Jos minä juoksen omien fiilisten mukaan, tulos on tämä.

lauantai 25. kesäkuuta 2011
Vähän enemmän kuin yhden pisaran sadetta
Valmistauduin tämän päivän pitkään lenkkiin aika hyvin. Pidin eilen lepopäivän, kävin vain kävelemässä koirien kanssa parin tunnin metsälenkin. Kävely on muuten oikein oivallinen kehonhuoltolaji, mutta kahden tunnin kävely vetää jalat pahemmin juntturaan kuin tunnin kova lenkki... Katsoin eilen säätiedotukset, tosin vain sateen osalta, ja iltapäivälle luvattiin tihkusadetta (sitä kai yksi pisara tarkoittaa?).
Keittelin vielä aamulla kaurapuuroa (kestävyysurheilijan herkkua!) ja katsoin säätiedotukset uudelleen. Edelleen luvattiin pientä tihkua, ja sääkin oli niin harmaa, että päätin laittaa pitkähihaisen paidan ja puolipitkät trikoot. Sateen varalta laitoin piilarit (pisaroiden pyyhkiminen linsseistä tasoittaa parhaankin endorfiinihumalan...).
NONIIN. Olisi ehkä kannattanut katsoa myös lämpötila... Pitkähihainen paita oli liikaa, vaikka juoksin niin hitaasti, että rollaattorimummotkin olisivat menneet ohi (onneksi mummut olivat jääneet kotiin). Ei ollut tuskaisen kuuma, mutta oli sellainen nihkeän lämmin sää. Sitä sadettakin saatiin odotella... Vähän ennen Paloheinän ulkoilumajaa sitten rysähti. Taivas repesi, ja alkoi tulla vettä melko lailla kaatamalla. Pyöräilijä, joka oli juuri mennyt ohitseni, piti sadetta sillan alla. "Enhän minä sokerista ole", myhäilin ja juoksin ohi. "MUTTA MP3-SOITTIMENI ON!" Piti sitten pysähtyä seuraavan sillan alle. Sillan alla oli minua hieman vanhempi rouva odottelemassa sateen laantumista. Vaihdettiin siinä muutama sana, rouvakin oli kuulemma juossut nuorena maratoneja.
Minun nuoruudessani kesät olivat kesiä, talvet olivat talvia, ja Helsingissä ei ollut hyttysiä. NO NYT ON. Ne riivatut inisijät hyökkäsivät kimppuuni välittömästi. Aikani niitä läiskittyäni käärin mp3-soittimen vessapaperiin (ja toivoin, että en tarvitse sitä enää lenkin aikana), laitoin soittimen pullovyön taskuun ja totesin rouvalle, että sade taitaa tässä tilanteessa olla pienempi paha kuin hyttyset.
Sade laantui vasta, kun olin siinä Haltialan tappotylsällä suoralla, joten ihan hyvä, etten jäänyt odottelemaan... Kehä ykkösen kohdalla alkoi sataa uudelleen, ja siinä vaiheessa en enää edes harkinnut sillan alla seisoskelua. Päätin vaan, voittamaton kun olen, juosta vielä ihan pikkukierroksen. Lenkin saldoksi tuli 24,5 km. Jalat kestivät muuten hyvin, mutta tosi pahasti vinoilla teillä, kun jalka laskeutui vinoon (vähän kuin olisi tosi massiivinen ylipronaatio), polvea vähän juili. Pitää vaan hakata lisää kilometrejä ennen maratonia...

torstai 23. kesäkuuta 2011
When the feeling's right I'm gonna run all night
Minulla on menossa kuherruskuukausi juoksuharrastuksen kanssa. Tämä ei voi jatkua loputtomiin... Tänään alkoi heti ensimmäisen sadan metrin aikana harmittaa, että pennut pitää käyttää pissalla ja kakalla ennen keskiyötä - olisi tehnyt mieli lähteä juoksemaan pitkää lenkkiä, kun juoksu tuntui niin tajuttoman hyvältä. Askel oli kevyt, kaikki soittimesta tuleva musiikki oli juuri sopivaa, sää oli aivan taivaallinen (tihkusadetta, puuskittaista tuulta), lippis pysyi yllättäen päässä, ja tunsin itseni ihan juoksijaksi. Oli tarkoitus juosta 6 km, mutta kapinoin sen verran, että juoksin 2,5 km ylimääräistä (eli 8,5 km, Noora ei kuulemma jaksa harrastaa yhteenlaskua). Ei tuo pituuden puolesta ehkä ihan täysin palauttavasta lenkistä käynyt, mutta ei tullut pahemmin hiki... Huomenna on PAKKO pitää lepopäivä, nyt on tullut jo kuusi juoksupäivää putkeen. Lauantaina sitten pitkis!
Varmaan se, että olen ruvennut vihdoin venyttelemään KUNNOLLA aina lenkin jälkeen, on edesauttanut juoksuhurmion kehittymistä. Jalat ovat heti lenkin alussa kimmoisat, eikä jalkojen lämpenemiseen mene puolta tuntia. Vaikka en oikeastaan yhtään tykkää venyttelystä, olen jäänyt siihen nyt vähän koukkuun... Parasta on se, että nyt venytyksiä voi kohdistaa jo muuallekin kuin pohkeisiin :D Pohkeeni ovat tainneet olla aika erinomaisen jumissa.
Juuri tällä hetkellä on aivan voittamaton olo. Melkein tekisi mieli harkita MasUlle lähtemistä sitten taas joskus... Mutta vaan melkein.

tiistai 21. kesäkuuta 2011
Ylipäällikön kanssa lenkillä
Päätin lähteä Ylipäällikön kanssa suhdetta rakentamaan. Kahdenkeskistä aikaa koiran kanssa nääs. Ja koska Ylipäällikkö rakastaa juoksua yli kaiken, mikä olisikaan juoksulenkkiä parempi tapa viettää aikaa yhdessä?
Poikamaisen kesätukan paljastama vähemmän poikamainen kesävartalo saattoi myös olla osasyynä.
Koska Ylipäällikkö on käynyt juoksulenkillä viimeksi suunnilleen tammikuussa, ja minäkin yritän harrastaa järjenkäyttöä kilometrikeräilyssä, juostiin vain vanha kunnon kutonen. Ylipäällikkö juoksi ihan järkyttävän reippaasti, ravasi ja laukkasi lähes koko matkan edelläni ja jäi vain pari kertaa taakseni pissataukojen takia. Juttelin tosin mukavia koko lenkin ajan ja heittelin nappuloita välillä (noin 200 m välein) palkinnoksi hienosta juoksutahdista.
Ehkä Ylipäällikkökin voisi käydä pari kertaa viikossa hölkkäämässä, JOS juostaisiin vain noita minilenkkejä JA käytäisiin juoksemassa niin myöhään, että voin huoletta höpötellä mukavia koko lenkin ajan. Ehkä Ylipäällikkö ei siinä tapauksessa menisi pöydän alle piiloon nähdessään juoksukengät ja valjaat...

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011
Jos jalat tahtovat juosta, mikä minä olen niitä kieltämään?
(Voi kettu nyt sentään. Mikä tässä bloggerissa on vikana? Wanha parjattu vuodatus ei KOSKAAN hävitä tekstejä tätä tahtia. Vähän veikkaisin, että olen joutunut kirjoittamaan joka ikisen postauksen vähintään kaksi kertaa. Enkä jostain syystä pysty kommentoimaan postauksia lainkaan...)
Tämän viikon piti olla kevyt viikko, ja tämän päivän piti olla lepopäivä. Jostain kumman syystä koin kuitenkin kevyttä ärtymystä, ja kun minua ärsyttää, haluan juosta. Tai syödä, mutta ehdin jo syödäkin niin paljon, etten jaksanut enempää.
Kun minua ärsytti edelleen yhdeksältä ja halusin EDELLEEN juoksemaan (vaikka satoikin), päätin luovuttaa ja laittaa lenkkarit jalkaan. Irrottelin ja laitoin oikein piilaritkin, ettei varmasti alkaisi kaduttaa sateessa juokseminen. Hölkkäsin oikein kevyttä vauhtia vanhan kunnon perusvitosen (joka onkin muuten oikeastaan vanha kunnon peruskutonen), ja AIJJAI, että tekikin hyvää. Mieli on puhdas, jalat likaiset (kuraa, kuraa, kuraa!).
"Kevyen" viikon yhteenveto:
Ma: lepo
Ti: 12 km pk + lihaskunto
Ke: 7,5 km kova + 2,5 km verryttelyt
To: 50 min kevyttä hölkkää maastossa + 20 min siirtymiset
Pe: lihaskunto
La: 19,5 km
Su: 6 km hidas
Jos oletetaan, että torstaina tuli lönkyteltyä vaikka 10 km, viikon saldoksi tulee noin 57,5 km. Ei mene kevyen viikon määritelmään mitenkään... Joskus vaan vähän lähtee käsistä.

lauantai 18. kesäkuuta 2011
Tämänkin idean toteuttamiseen meni vain noin viisi vuotta
Kun muutin Helsinkiin, aloin tietysti heti tutkia mahdollisia lenkkireittejä. Yksi mielenkiintoinen vaihtoehto oli lenkki Vanhankaupunginselän ympäri, ja kävin jopa kerran kiertämässä lenkin pyörällä, mutta en jostain syystä koskaan käynyt "villeinä juoksuvuosinani" juoksemassa lenkkiä.
Koska elän nykyään villisti ja vaarallisesti, päätin reilu viikko sitten juosta lenkin vihdoin. Valmistauduin mittaamalla lenkin. Tulokseksi sain noin 16 km, eli kierros sopisi hyvin lyhyeksi pitkäksi lenkiksi (onpa aika terävästi ilmaistu...).
Alkumatkan maltoin hölkätä riittävän rennosti, mutta sitten karvanoppahumppa vei mukanaan (pitäisi ehkä ladata soittimeen jotain HÖLKKÄÄN sopivaa musiikkia), ja juoksin ehkä vähän turhan reippaasti. Ajattelin, että koska lenkki on noinkin lyhyt, sen voi huoletta juosta rentoa vauhtia. Loppumatkasta jalkoja alkoi kuitenkin vähän väsyttää (joten piti valita vielä reippaampaa humppaa, koska loppua kohti hidastuva vauhti on merkki huonosta kunnosta), ja kun pääsin kotiin, kello oli yllättävän paljon. Piti sitten mitata matka uudestaan, ja hupsista, sehän olikin 19,5 km.
Oli kyllä kohtalaisen nälkä, kun pääsin kotiin. Oletteko koskaan kokeilleet höylätä voita juustohöylällä ruisleivän päälle?
PS. Miksiköhän olen näin lihava?

perjantai 17. kesäkuuta 2011
16.6. ja aloitteleva metsäläinen
Aijjai, heti alkoi päivitykset laahata, kun koira rampautui.
Eilen käytiin siis metsässä hölkällä. Tällä kertaa reittivalinta oli kesy, lähinnä latupohjia ja pari lyhyttä pätkää oikeaa polkua. Koko lenkki kesti noin 70 min (mukana siis siirtyminen Viikkiin ja takaisin). "Lyhyeksi, palauttavaksi hölkäksi" lenkki oli vähän liian pitkä, mutta terapeuttinen maalaisympäristö helli jalkoja Kehä I -juoksun jälkeen.
Ajattelin päräyttää juoksuohjelmaan kaksi uutta "erikoislenkkiä" (ne normaalit erikoislenkithän on tietysti pitkis ja reipas): yksi lenkki maastossa ja yksi asfaltilla. Asfalttilenkki saa aikaan henkistä kasvua (onko mitään yhtä tympeää kuin hölkkä autotien laidassa?) ja maastossa voi palautua asfalttilenkin kärsimyksistä. Tämähän tarkoittaa siis sitä, etten voi juosta "perusvitostani" enää lainkaan, jos en rupea juoksemaan viittä kertaa viikossa. HMM. No, eihän minulla ole mitään tärkeämpääkään tekemistä!

tiistai 14. kesäkuuta 2011
14.6. ja treenipäiväkirja alkaa
Rakas treenipäiväkirja, saan jo tänään kirjoittaa ensimmäisen merkinnän.
Lönkyttelin Jürgen Hoffmannin kanssa Viikissä. Ulkoilukartan mukaan kilometrejä kertyi noin 12, todellisuudessa siihen päälle tulee vielä pieni määrä löytöretkeilyä (ulkoilukartta ei tunne polkuja). Lönkyttelyyn kulunutta aikaa en tiedä tai haluakaan tietää, siitä tulisi vain paha mieli.
Loppumatkasta Jyräystä alkoi hieman väsyttää ja janottaa, mutta muuten lenkki oli oikein rentoa menoa. Jännää, että heti, kun koira alkaa uuvahtaa, omakin meno alkaa tyssätä (sen takia Eetun kanssa juokseminen varmaan onkin niin raskasta, Eetu kun uuvahtaa heti, kun valjaat laitetaan päälle...).
Alkoi oikeasti ihmetyttää, miksen KOSKAAN juokse Viikissä. Juoksen AINA niitä samoja lenkkejä, perusvitosta ja perusysiä (joten tämän vuoden lenkitkin on olleet lähinnä vitosta ja ysiä). Naureskelin viime viikolla, että elän nykyään villisti, kun juoksen vakiolenkkejä VÄÄRÄÄN SUUNTAAN! Viikissähän olisi paljon polkuja, ja maastojuoksu olisi hyvää kehonhuoltoa. Metsään haluan siis mennä nyt!
Tänään riemastuin myös tekemään lihaskuntoa. Minulla on ollut jumppapallo aika monta vuotta, mutta se hankittiin Eetun lihashuoltoa varten... Lihaskunto on siinä mielessä valitettavan hyvä, etten saanut ainakaan viime viikon lihaskuntotreeneissä lihaksia kipeiksi (puuttuu siis se "onpa ainakin tullut tehtyä jotain" -olo). Pitäisi siis keksiä jotain uusia liikkeitä... Haluan vatsalihakset kipeiksi!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)