Eilen hölkkäsin Ainon kanssa hyvin kevyen lenkin, hölkättiin taas uittopaikalta toiselle, ja uittopaikoilla vietettiin noin viiden minuutin tauot (Aino ui, minä heittelin keppiä). Koiralenkit on aika harvoin mitään potentiaalisia runner's high -lenkkejä... Eilinenkin oli peruslönköttelyä, jonka aikana tuli hymyiltyä aika paljon koiran idioottimaiselle riemulle. On se vaan vähään tyytyväinen...
Juoksulenkin jälkeen nappasin muut koirat mukaan ja käytiin vielä vajaan tunnin hitaalla kävelyllä. Kävelyn jälkeen kävin suihkussa ja söin iltapalaa ja rupesin sitten venyttelemään.
Venyttelen "tärkeimmät" lihakset aina kunnolla, eli pohkeet ja etureidet 3x30 s molemmille puolille. Toka venytys oikealle pohkeelle ei tuntunut oikein missään, joten vaihdoin jalan asentoa hieman ja naps. Tuntui sellainen tympeä, vaimea napsahdus. Pohkeessa revähti jokin. KIVA. Kävin kaivelemassa pakastinta, olisiko minulla jotain pohkeeseen sidottavaa, mutta en löytänyt mitään sopivaa. Jatkoin sitten venyttelyä, sitä pohjetta en yllättäen enää venytellyt...
Myös vanha tuttu pakara on taas kipeänä. Se revähti pahasti keväällä 2002 tai 2003 ja on ollut siitä asti ajoittain kipeänä (mutta vain silloin, kun olen treenannut enemmän tai vähemmän aktiivisesti). Siihen ei (ainakaan vielä) satu juostessa tai istuessa, mutta takareiden venytyksissä, kun paino on oikean istuinluun varassa, sattuu aika ikävästi.
Tänä aamuna taivuttelin nilkkaa edestakaisin heti herättyäni, ja jep, on se pohje revähtänyt... Aamukävely (noin 200 m...) koirien kanssa onnistui melkein ilman kipuja, mutta ylämäkeen käveleminen kiristää pohjetta kipeästi.
Jotenkin veemäistä, että pohje revähtää kesken ihan normaalin venytyksen. Revähtäisi edes jonkun raa'an vetotreenin lopussa, jotta voisin kierähtää miehekkäästi karjaisten nurin... Mutta ei, keskellä yötä tuntuu kevyt napsahdus. No, toivotaan, että revähdys on tosi lievä, ja pystyn taas päivän, parin kuluttua juoksemaan. Jos universumi vie minulta nyt juoksunkin, olen TODELLA vihainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti