Kun jalka ei suuttunut Paloheinän mäelle kiipeämisestä, päätin, että jalan on aika palata arkeen. Eilen kävin siis juoksemassa 9 km vauhtileikittelyn (n. 2 km verryttelyjä alussa ja lopussa, kiihdytykset siis noin 5 km matkalla).
Juoksin Ainon kanssa kilpaa (Ainon ensimmäinen kovempi lenkki sairasloman jälkeen...): käskin Ainon paikoilleen seisomaan, lähdin kiihdyttämään, ja kun minulla oli noin puolitoista lyhtypylväänväliä (tai kaksi) etumatkaa (ja vauhti siis melko lailla maksimissa), vapautin Ainon. Kun Aino sai minut kiinni, "sain luvan" jarruttaa. Normaalisti näytän kiihdytyksissä ihan umpihullulta - kädet vatkaa, jalat heiluu miten sattuu, ja silmät pullistuu päästä. Nyt yritin keskittyä juoksuteknikkaan ja siihen, että paketti pysyisi suunnilleen kasassa. Ihan kuin olisin jopa päässyt vähän tavallista nopeammin!
Vasta viimeisessä kiihdytyksessä (kohtalaisen jyrkkään ylämäkeen) tajusin, ettei ehkä kannattaisi tehdä mäkivetoja heti pohjerevähdyksen jälkeen... Mutta jos pohje ei poksahtanut täysivauhtisesta juoksusta ylämäkeen, ehkä uskallan juosta pitkän lenkin jo tällä viikolla. Yritän vaan pitää vähintään kaksi lepopäivää per viikko...
Maanantain lihaskuntotreeni taisi kyllä olla vuoden tehokkain lihaskuntotreeni - jo eilen kiihdytyksissä kyljissä tuntui mukava kipu, ja tänä aamuna kylki- ja vatsalihakset oli niin kipeät, että sängystä nouseminen oli hieman hankalaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti