Portaita!

Käytiin eilen juoksemassa Malminkartanon jätemäen portaita. Pääsin aika jillianmaiseen tilaan (JUOKSE!!! ÄLÄ KÄVELE!!!! NO PAIN NO GAIN!!!!!). Juostiin portaat ylös neljästi ja tehtiin kolmella ekalla kierroksella myös lihaskuntoa huipulla (ÄLÄ LEPÄÄ!!! PITÄÄ SATTUA KOKO AJAN!!!!).

Kokeilin huvikseni myös portaiden hyppimistä yhdellä jalalla, ja onhan se vähän vaarallinen laji. Portaita ei vaan VOI hyppiä yhdellä jalalla niin kauan että tukehtuu ja kuolee, koska ennen sitä kompastuu, kaatuu ja kuolee.

Loppuvaiheessa alkoi sataa, eli tuli ihan Suurin Pudottaja -fiilis.

Oltiin sovittu, että viimeisten portaiden jälkeen juostaan vielä viimeistä nyppylää mäkivetoina ylösalas kunnes jompi kumpi alkaa oksentaa, pyörtyy, tai vuotaa verta kaikista ruumiinaukoista. Valmennettavani kuitenkin totesi, että jos laitan sen vielä juoksemaan mäkivetoja, treenistä ei todellakaan jää hyvä fiilis. Juoksin yhden vedon, kysyin, onko sen mieli muuttunut, juoksin toisen, toistin kysymyksen. Valmennettava ei halunnut juosta enää mäkivetoja, joten lähdettiin kävelemään takaisin.

Eilen oli vielä etureidet hieman jumissa lauantain lenkistä, mutta nyt ei ihan rehellisesti tunnu missään. Ehkä valmennettavani on kuitenkin hengeltään vahvempi kuin minä, koska väittäisin olevani paremmassa kunnossa, ja SILTI valmennettava juoksi portaat (lähes) samaa vauhtia kanssani. Ja minä juoksin portaita omasta mielestäni niin kovaa kuin pystyin, eli juoksin niin kauan, että alkoi sattua ja tuntui, ettei jaksa enää yhtään... Ja sitten jatkoin vielä tasanteelle asti. Mutta ehkä olisi pitänyt juosta kovempaa. Porrastreenin kuuluu olla sellaista, että sattuu ja oksettaa ja haluaa lopettaa ja seuraavana päivänä jalat on kipeät.